Tunturi, koti

Normaali
AnnaPakkanen_pyha1

Tältä näytti tuleva kotini kun sinne saavuin huhtikuun loppupuolella.

Olen asunut Pyhätunturilla, tunturijonon juurella, jo pian kuukauden. Ei sitä vielä ymmärrä kunnolla itsekään, mutta vähitellen se alkaa uppoamaan tajuntaan. Ymmärrys porautuu kalloon kun huomaa, ettei basilikaa saa enää tuoreena lähikaupasta, kampaajalle ja autokorjaamoon pitää ajaa 60 km ja terveyskeskukseenkin on 23 km. Niinpä tukka on leikkaamatta. Mutta on moni muukin asia tekemättä, sillä en yksinkertaisesti kykene pysymään poissa 200 metrin päässä olevasta kansallispuistosta, sen ikimetsistä, aapasoilta, rakkakivikoista ja avotuntureilta. Vain muutama minuutti ja kaikki edellä mainittu on joka puolella ympärilläni, eikä minun tarvitse pakata tavaroitani kasaan lähteäkseni pois arjen koittaessa. Tämä on kotini.

AnnaPakkanen_pyha2

Työmatkani varrelta ensimmäisenä työpäivänä 25.4.2016.

Tunturissa ramppaaminen on lisääntynyt niiden läheisyyden lisäksi myös työni takia. Haluan saada Pyhä-Luoston kansallispuiston ajankohtaistiedotteisiin ja sosiaaliseen mediaan tuoretta kuvaa ja tietoa kevään edistymisestä, erityisesti nyt, toukokuussa, kun tilanne muuttuu päivittäin. Työhöni kuuluu kaikkea luontoon ja Pyhä-Luoston kansallispuistoon liittyvää; suunnittelijan tehtävässäni teen muun muassa markkinointia, opasteita, esitteitä, kirjoittamista, asiakaspalvelua, yritys- ja oppilaitosyhteistyötä, näyttelyn ylläpitoa ja on toimenkuvaani kirjattu myös joitain kansainvälisiäkin tehtäviä. Työn puolesta minulle on tulossa myös vesivärit ja pensselitkin. Eli teen edelleenkin paljon on visuaalista, mutta luvassa monipuolisesti myös uutta haastetta. Pystyn hyödyntämään uudessa työssäni todella laajasti tähänastisen elämäni aikana hankkimaani kokemusta sekä työ- että vapaa-ajalta. Työpaikallani Luontokeskus Naavassa linnut laulavat sisätiloissa koko päivän ja naisten pukuhuoneessa tuoksui jo ensimmäisenä aamuna nuotiosavu. Työkavereina on sekä ”terävän pään” porukkaa, uiton termejä puistomestarin suusta, eli toimistoväkeä mutta on myös kentän väkeä, jotka hääräävät ulkona päivät pitkät. Kaikki tuntuvat olevan rentoja, mutta intohimoisia luontoihmisiä. Työssäni on tarkat tavoitteet ja tuloksia pitää saada aikaan, mutta kaikkea ei mitata rahassa. Kiteytettynä asian voisi ilmaista niin, että minä saan rahaa siitä että saan ihmiset menemään luontoon. On tässä viimeaikoina käynyt mielessä, että mistä tällaisia työpaikkoja tipahtaa, taivaasta? Tämä työpaikka tipahti kaverini padiin kun hän päätti etsiä pitkän ajomatkan tylsistyttämänä kaveriporukalle uudet työpaikat. Pienen näpyttelyn jälkeen huikattiin etupenkiltä: ”Anna, täällä on sulle nakutettu homma”. Ja kyllä se Jenni tiesi, niinhän se olikin.

AnnaPakkanen_pyha3

Iltaretkellä Ukonhatulle.

AnnaPakkanen_pyha5

Vangitsevat iltasäteet.

AnnaPakkanen_pyha4

Hiski uusissa kotimaisemissa, n. 600 metrin päässä kämpiltä.

AnnaPakkanen_pyha_kuoksuoja

Vappuretkellä, pallon kanssa tietenkin.

AnnaPakkanen_pyha_isokuru2

Isokurun mystisiä kuvajaisia.

AnnaPakkanen_pyha_isokuru

Isokurun paahteista rinnettä vapunpäivänä.

Kiirettä on pitänyt, sekä töissä että vapaa-ajalla, vaikka tunturikeskus onkin nyt hiljainen. Kaikki poissa olevat odottavat kesää. Mutta heiltä on jäänyt huomioimatta, että tämä on juuri sitä aikaa kun luonnossa tulisi olla. Kaikkialla sirkuttaa, pulputtaa, rapisee, kasvaa ja kohisee. Kulkija ei voi kuin ihmetellä kaikkea sitä hyörinää ja vilskettä, mitä metsät ja aapasuot nyt tarjoavat. Koko maisema kun on vielä yölläkin matalalta siivilöityvien oransseja valonsäteiden värjäämää. Kaiken sen elämän keskeltä on vaikea lähteä pois, kello näyttää taas liian lyhyitä yöunia, mutta kun juuri silloin ei väsytä sitten yhtään. Luonto vetää sanattomaksi, ja kiitollisen nöyräksi, ihan vain olemassaolollaan. Ehkä sitä sitten joku sadepäivä ehtii nukkumaan. Paitsi silloin metsä tuoksuu hyvältä…

Kävin reilu pari viikkoa sitten nukkumassa yön taivasalla. Pitkäaikainen haave herätä sinisen taivaan alta toteutui lopulta. Tässä pieni poiminta siitä, mitä tuli kirjoitettua muistiin aurinkoisena aamuna aihkimännyn alla maatessa.

”Elämä on parhaimmillaan kontrasteissa. Tajusin sen itse vasta, vaikka aihe ei ole vieras. Heräsin hetki sitten toukokuisen taivaan alta, keittelen kahvia makuupussista Noitatunturin takana Kuorinkikurun jyrkänteen reunalla. Pääsin tänne eilen illalla joskus ennen yhtätoista, silmät kyynelistä turvonneina. Elämässä oli myrskyjä ja ne päättivät purkaantua juuri tuona hetkenä kun tarvoin lumikengin reilut neljä kilometriä kevätsohjoa avotunturin laidalle. Tunteet lamaannuttivat, tuntui etten perille päästyäni voinut tehdä muuta kun istua ja toljottaa. Sain kuitenkin keitettyä risoton puolenyön aikoihin ja unikin tuli pian vaikka lämpötila oli pudonnut jo melkein nollaan.

Heräsin aamulla joskus puoli kahdeksan aikaan kun aurinko oli lämmittänyt pussin jo melkein kuumaksi. Olin nukkunut kuin tukki. Pistin pään ulos pussista, edessä näkyi auringossa keimaileva Noitatunturin kylki, ja varvikossa näytti Hiski olevan yhtä aktiivinen kuin minäkin, sen ketarat sojottivat kohti taivasta ja kuorsaus vain kuului. Eilinen tuntui vielä silmissä, mutta kun sain aamutoimet käyntiin ja kahviveden porisemaan, alkoi päivä käynnistyä. Istuin makuupussissa kauan, join verkkaisesti kahvia ja kontrastien voima hiipi tajuntaani. Tämä hetki juuri tässä tuntui siksi niin voimakkaalta kun eilinen oli kaikkea muuta. Olo oli vielä vähän sekainen, mutta lämmin ja vahva tunne alkoi levitä koko kroppaan.

Istun edelleen tässä makuupussissa kun tätä kirjoitan. Kaksi pientä haukkaa on liidellyt ohi, järripeippo kävi kylässä, ilmoittautumassa, samoin seuraksi suristeli yksi kärpänen ja kävipä tuossa vielä yksi mehiläinenkin. Kurun pohjalla solisevaa puroa lukuun ottamatta on täysin hiljaista. Vain pieni tuulenvire humisee välillä mäntyjen latvoissa. Eilen illalla ennen kylmenemistä oli sääskiä melkein riesaksi asti. Inisivät naamalla osaamatta kuitenkaan kovin reippaasti pistää, tyypillisiä kevään ensimmäisiä jättimäisiä mutanttisääskiä. Lunta on vielä yllin kyllin, ainakin pohjoisrinteillä, mutta kurun etelänpuoleinen reuna on mukavan sula ja kuiva. Toissapäivänä löysin jo ensimmäiset korvasienet Uhriharjulta. Ehkä lähden tästä jossain vaiheessa paluumatkalle, siihen mennessä pitää kaivaa joku pussi esille, menomatkan sulaneilla polunreunoilla pilkotti neulasten seassa juuri sitä tiettyä ruskean sävyä. Juuri nyt en koe hinkua käydä ekskursiolla tunturissa, vaikka se tuossa aivan vieressä onkin. Ehkä myöhemmin, jos vaikka viereinen mänty olisi siihen mennessä siirtänyt minuun energiaa. Nyt sitä virtaa vähän uupuu. Kevätaurinko lämmittää kasvoja ja pötkötän kuivalla kankaalla. Nyt, juuri tässä ja näin, on hyvä.”

AnnaPakkanen_pyha_noitatunturi

Noitatunturin kylkeä yöauringon säteissä.

AnnaPakkanen_pyha_kuorinkikuru

Sänkyni Kuorinkikurun reunalla.

AnnaPakkanen_pyha_kuorinkikuru2

Deluxe-aamiainen.

AnnaPakkanen_pyha_noitatunturi2

Noitatunturin huipulta, pohjoisrinteellä riitti vielä lunta toukokuun alussa.

AnnaPakkanen_pyha_kuorinkikuru3

Kuorinkikurun ying & yang.

Elämässä tulee tehtyä monenlaisia valintoja, mutta nyt tuntuu siltä, että on tullut tehtyä oikeita. Saan tehdä töitä asioiden eteen, jotka ovat minusta tärkeitä ja joilla on minusta oikeasti merkitystä. Teen töitä oman arvomaailmani eteen. Ja asun tunturissa, siellä missä mieleni melkein joka hetki aiemmin oli. Elämä on mallillaan. Pitänee vaan toivottaa ystäviä kylään useammin etten aivan höperöidy tänne kairan keskelle. Täällä kun voi toukokuisessa liikenneympyrässäkin huoletta pysähtyä poimimaan kaveri auton kyytiin ilman että aiheuttaa ruuhkaa muille kuin ehkä poroille. Tai käydä suosituidenkin laavujen hyyssiköissä ovi sepposen selällään, kansallispuiston polut ovat melkeinpä henkilökohtaisessa käytössä.

AnnaPakkanen_pyha_tunturiaapa

Tunturiaapa lainehtii.

AnnaPakkanen_pyha_tiaislaavu

Ruskeaa herkkua puskee toukokuun lämmössä maan läpi.

AnnaPakkanen_pyha_tiaislaavu2

23.5. mustikka kukki jo Tiaislaavun lähettyvillä.

Mutta täältä tunturista tähän. Tänään täytyy mennä ajoissa nukkumaan, koska huomenna pitää ehtiä varhain kentän miesten matkaan. Olen menossa kylästelemään vuokratuvalle, jututtamaan remonteeraajia ja tekemään juttua siitä, miten kansallispuisto valmistautuu kesäkauteen. Oikeaa hommaa tämä!

Have faith,

Anna

Advertisements

2 thoughts on “Tunturi, koti

  1. Anna-Liisa Laurila

    Tuli ikävä tunturi-Lappiin, Kilpisjärvelle, kun luin kertomuksesi, Anna. Tänä vuonna oli toinen kerta yli kahteenkymmeneen vuoteen, kun emme päässeet hiihtämään käsivarteen. Olen syntynyt ja käynyt koulua 13-vuotiaaksi Pelkosenniemessä ja tuli senkin jälkeen käytyä hiihtolomalla Pyhätunturissa. Oli kauniita hiihtokelejä. Koin hiljaisuuden, tummansinisen taivaan ja haukan liitelemässä taivaalla, kun makasin vaaran kupeessa Kilpiksellä. Voi sitä yhteyden tunnetta luontoon…

    Tykkää

    • Onpa mukava kun herätän kaipuuta luontoon. Että ihmiset voivat kauttani kokea asioita ja muistaa luonnossa vietettyjä hetkiä. Ehkä juuri siksi kirjoitan, että muutkin pääsevät kokemaan saman.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s