Kaljottelua ja teoreettista vapaalaskua

Normaali

 

AnnaPakkanen_Iltamat2015_3

Antti Leuku kommentoi oloaan hitusen yli hilseen menneen kurulaskun jälkeen Arttu Muukkosen Fire, fem, seks -laskuleffassa.

Kuljen pimeässä lokakuun lopun perjantai-illassa pitkin Iso-Roobertinkatua. Höpisen tyhjäpäisiä siskoni kanssa oluen siivittämänä ja kannan vasta ostettuja suksia olallani. Virnuiluni on vaikeasti peitettävissä, illan ohjelmassa on edessä vielä vapaalaskuiltamat ja iso liuta kavereita. Ja tämä oli juuri se viikonloppu kun minun ei pitänyt päästä kotoa juuri työpaikkaa kauemmas.

Kaikkien loputtoman uuvuttavilta tuntuvien työkiireiden päälle loka-marraskuun vaihteeseen tuli vielä järjetön määrä kuluja. Oli auton huoltoa, katsastusta, vuoden vakuutusmaksut, Ounasvaaran kausikortti, monot, sukset ja mitä näitä nyt oli. Oli jo päivän selvää, että jo perinteeksi muodostunut reissu vapaalaskuiltamiin ja Ski Expoille jäisi tekemättä. Masensi, olihan kuitenkin kyse elämää ja kuolemaakin vakavammasta asiasta, eli rakkaista harrastuksista. Mutta epätoivoon upotessani ehkä eniten alkoi mietityttämään erakkomaisuuteen taipuvainen luonteeni. Kuinka usein oli mahdollista nähdä kaikkia ympäri Suomea asuvia, viime kaudella vuorilta löytyneitä, uusia kavereita ja jauhaa loputonta huonoa juttua vanhojen kuomien kanssa. Kaikki näyttivät suuntaavan sinne minne jokaisen itseään kunnioittavan laskijan kuului, ison kirkon suksikarkeloihin. Miksi ihmeessä en ollut järjestänyt itseäni sinne?

AnnaPakkanen_Iltamat2015_2

Minä istun koneessa kohti teoreettisen vapaalaskun iltaa!

Epätoivoisia finanssikalkulaatioita tehdessäni piti luonnollisesti tarkistaa tilin saldo ja äimistyneenä todeta, että sinne oli ilmaantunut juuri lentolippujen verran rahaa. Olin hakenut huhtikuussa korvauksia Kelalta lääkärin määräämästä fysioterapeuttihoidosta Chamonix’ssa sijoiltaan menneen olkapään takia. Korvauskäsittelyissä oli puolen vuoden jono, joten koko hakemus oli jo autuaasti painunut unholaan. Mutta jostain syystä, juuri sinä päivänä kun pohdin vähäisten rahojeni tuhlausta humputtelureissuun, oli korvaukset maksettu tililleni. Ei tarvinnut enää miettiä, lentolippu oli pian ostettu ja masennukset unohdettu. Sen huomasi myös työnantajani pelkästä ilmeestä töissä myöhään kuhkiessa. Sitten samainen työnantaja vielä ilmoitti, että hän voi hoitaa koiraa ja kaveri huolehtii jo sovitun autoni huollon. Saavuin Helsinki-Vantaalle, asemalta ulos astellessani lentokenttäbussi lipui suoraan eteeni, vaikka sen piti tulla vasta 20 minuutin päästä. Relaasta edullisesti löytämäni hätävarasukset osoittautuivat todella hyväkuntoisiksi ja Matilta tuli tekstiviesti että autoni löytyi katoksesta, katsastettuna, vaikka en ollut sitä edes pyytänyt. Niin, ja pian alkaisivat karkelot Vanhalla, tiedossa laskuleffoja, hekotusta, vapaalaskijoille räätälöityä Knee Deep -olutta ja kavereita. Ei siitä ollut kovin kauan kun kaikki ikävä tuntui vain kasaantuvan aivan liian raskaaksi kantaa ja nyt kaikki vain järjestyi itsekseen pikkulintujen laulaessa taustalla. On tämä ihmiselo välillä ihmeellistä, kovin olisikin tylsää jos kaikki vain kolistelisi tasaista rataa eteenpäin. Ja onpa ympärilläni ihania ihmisiä.

AnnaPakkanen_Iltamat2015_5

Päivitykset siskon kera ja yksi suksiostos.

AnnaPakkanen_Iltamat2015

Feeling (seeing?) blue at the bar, @vapaalaskuiltamat

Vapaalaskuiltamat olivat riemukkaimmat mitä koskaan aiemmin, samaa mieltä tuntuivat olevan myös järjestäjät. Isossa salissa oli suksia ja sai höpötellä ihanaa suksinörttien teknistä jargonia, totesipa eräs side-esittelijäkin, että oli ensimmäistä kertaa todistamassa, kun nainen (minä) oli yllyttämässä miestä ostamaan uusia suksia. Tietty niin. Laskuleffat olivat pienemmissä saleissa, mikä toimi loistavasti, pätkiin saattoi nyt todella uppoutua ja myötäelää jokainen luminen käännös. Aiemmin utopistisen oloiset puuterinpöllytykset alkoivat näyttää todellisilta jo minunkin silmiini. Nyt tiesin itsekin, miltä tuntui tehdä käännöksiä melkein itsensä syvyisessä pohjattomassa puuterissa, ilman huolen häivää mitä eteen tulee, olin kokenut sen viisi päivää putkeen Chamonix’ssa viime tammikuussa. Kavereita ja tuttuja huikkaili joka suunnassa, puhuttiin reissuista, suunnitelmista ja kaikkien silmistä oli nähtävissä se sama intohimo. Tunsin olevani juuri siellä missä pitikin. Oli täysin päinvastainen fiilis kun edellisvuonna, jolloin mieli haki melko syvällä suuntaansa. Ensimmäistä kertaa en miettinyt miksi en ollut parempi laskija, minne minun kuuluisi lähteä laskemaan, minkälaisiin mäkiin pystyä ja kaiken päälle vielä miettiä mitähän muut ajattelivat. En tiedä tarkalleen miksi, mutta viimeisen vuoden aikana on tapahtunut jotain isoa, olen oppinut tuntemaan itseni, tiedän paremmin kuin koskaan kuka olen. Minä olen, muun muassa vapaalaskija! Vaikka tosin kovin amatööri-sellainen, enkä erityisen taitava tai rohkea, mutta mitäpä sillä on väliä. Intohimo on tärkeämpää. Antti Auttikin kirjoitti viimeisimmässä blogikirjoituksessaan, että ei ole omasta mielestään ollut erityisen lahjakas laskija. Taito on syntynyt sinnikkyydellä. En varsinaisesti ole vertaamassa itseäni Auttiin, mutta siitä olen samaa mieltä, että sinnikkyydellä pääsee pitkälle. Annostelee siihen päälle vielä sopivassa määrin rohkeutta, rentoutta ja armollisuutta itseä kohtaan ja alkaa olla hyvä annos kasassa. Siinäpä kuukauden filosofointia.

AnnaPakkanen_Iltamat2015_4

Asianmukaiset matkatavarat Helsinki-Vantaalla.

AnnaPakkanen_Iltamat2015_6

Kävellen kotiin kentältä, asianmukaiset matkatavarat selässä.

Kun henki alkoi taas kulkea iltamien railakkuuden jälkeen, suuntasin pikaisesti vielä Ski Expoille ennen paluutani kentälle. Expoille sain viikonlopun sulavaan teemaan kuuluen ilmaislipun Terolta ja kyydin Tuomakselta, heh, voi että. Sieltä tarttui mukaan vielä hyvällä alennuksella toimivan oloinen Haglöfsin suksipussi, kun pitihän nuo perjantaina matkaan tarttuneet sukset saada heti kotiin. Olisivat ne saaneet kyydin seuraavana viikonloppunakin, mutta näytti siltä että pääsisin testaamaan niitä heti. Kaikesta lämpimästä syksystä ja sateisesta kelistä huolimatta Aarnon privaatti-skibussi oli suuntaamassa sunnuntaina Rukalle. Minulle oli oikeastaan yhdentekevää mitä keliä oli luvassa, laskisin kauden ensimmäiset betoniset tykkilumikäännökset vaikka kaatosateessa. Varsinkin kun olin juuri käynyt nostattamassa koko kauden kestävän laskukuumeen.

AnnaPakkanen_Iltamat2015_7

Voihan kihelmöinti, kauden ensimmäinen lasku edessä! 1.11.2015, Ruka.

AnnaPakkanen_Ruka2015_2

Missä olet talvi?

AnnaPakkanen_Ruka2015

Rukan marraskuu alkaa näyttää jo vähän toivottomalta. Missä on tämän vuoden talvi?

Kiitos hauskuuttamisesta Jani, Mikael, Eino, Tero, Tuomas, Eero, Minna, Olli, Sanna, Jussi, Artturi, Sami, Jonna, Jenni, Harri, Jani, Jussi, Maria, Aki ja kaikki, joiden nimiä tämä lahopää ei muistanut, nähdään mäessä! Näillä nauruilla jaksetaan taas pitkään.

Ja kaikille, jotka juuri vajosivat synkkyyteen blogillisesta yltiöpäistä positiivisuutta, älkää huoliko, putosin taas tänään rytisten takaisin maan kamaralle. Ihan tasapainon vuoksi.

Uutta nousua odotellessa loppuun pieni hippimäisyys: Friends are forever!

Anna

Ja jotta lopussa olisi tarpeeksi lisäyksiä ja epämääräisyyksiä, haluan vielä kiittää kaikkia niitä, jotka kirjoittelevat minulle kommentteja blogista ja kertovat omia tarinoitaan. On mukava, että juttuni siivittävät ajatuksia, muidenkin kuin allekirjoittaneen kohdalla. Jatkakaa samaa rataa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s