Pirkko ja Miihkali kävelevät kännyköintikummulta kohti Pöyrisjärven tupaa.
Kello on puoli viisi yöllä, juoksen pitkin hiekkatievoja mönkijänuraa pitkin. Mahassani on aivan liikaa juuresmuusia ja harjusta sekä aivan liian monta Carlsbergia juoksemiseen, mutta “leppeässä” heinäkuun yössä hengityskin höyryää, on saatava itsensä lämpimäksi. Kannan ylpeydellä takkini hihassa poron korvasta roiskunutta verta. Olen Pöyrisjärven erämaassa, suuntaamassa vajaan parin tunnin yöunille telttaan. Seisoin hetki sitten keskellä Näkkälän paliskunnan Pöyrisjärven erotusaidan kirnua parinsadan poron juostessa kurnuttaen ympärilläni. Sain suuren kunnian olla avuksi kun vasojen korviin leikataan sen omistajan korvamerkki. Vasempan korvaan kaksi pykälää, halki ja kaksi pykälää myös alle. Puukko leikkaa nopeasti pidellessäni vasan päätä alaleuasta peukalo sen suussa.
Tämä on pieni tarina siitä, mitä kaikkea mahtuu 4,5 päivään telttaelämää.
Siitepölyä suksivoiteena
Sillä hetkellä kun työpäivä päättyi viime perjantaina, starttasi auton keula kohti kairoja. Kurvasin kaverini Pirkon pihaan, mukaan pakattiin vielä lisää tavaraa: maastopyöriä, suksia, monoja.. Tiedossa oleva reissu olisi lyhyt, mutta sitäkin monipuolisempi. Ensimmäinen kohde oli Raattaman tien varressa oleva levähdyspaikka. Sinne piti ajaa katsomaan, miltä Pallaksen Pyhäkuru näytti. Humaltumisen tapainen euforia valtasi kehoni, kurussahan oli lunta vielä vaikka milltä mitalla, pääsisin laskemaan heinäkuussa! Ajettiin takaisin kansallispuiston rajalle, viriteltiin teltta pystyyn lähelle tietä ja laitettiin yrtti-bratwurst-raakamakkarat pannulle. Sääskiä oli, mutta viileä olut, tulevat suunnitelmat ja oranssina hehkuva aurinko yhdeltätoista illalla pitivät huolen tunnelmasta.
Pyhäkurussa on lunta 10. heinäkuuta jopa kolmen baanan verran!
Ilta-aurinko ja ensimmäinen telttayö. Hiski odottaa päivän tärkeintä ohjelmanumeroa eli iltasapuskan tarjoilua.
Yrtti-bratwurst-raakamakkarat Trangialla, luksusta!
Aamukahville seuraan liittyi vielä kaksi hullua päivämatkalaista Rovaniemeltä, Teemu ja Aarno. Teltta kasaan ja kohti Pallasta. Hotellilla oli melko paljon retkeilijöitä ja saimme tuttuun tapaan hölmistyneitä kommentteja suksista, eihän lunta näkynyt missään. Olimme tottuneet kommentteihin touko-kesäkuussa, mutta kieltämättä niiden sävy alkoi heinäkuussa olla jo melko huvittunutta.
Lehti puussa ja jotkut kantaa suksia.
Lähestyessämme kurua alkoivat huvittuneet kommentit tulla jo oman porukkamme joukosta. Kurun pohja näkyi jo eikä lunta vieläkään! Mutta pari askelta vielä alemmas ja mikä baana sieltä löytyikin! Laskettavaa oli vajaa parisataa metriä vertikaalia ja lumi oli todella hyvää. Ei upottavaa sohjoa ja pinta silti tarpeeksi pehmeää, että sai lumen suksen alta vielä lentämään. Check, laskemassa heinäkuussa Suomessa, ja vielä kesäloman ensimmäisenä päivänä. Tästä ei voinut tulla huono loma!
Niin siis tästä pitäisi mennä alas suksilla..
Kyllä vain, lunta on ja suksilla alas! Ja minäkin sain vielä sukset jalkaani tälle kaudelle. Kuva: Teemu Saukkoriipi.
Pirkko ensimmäistä kertaa Pyhäkurussa ja vielä heinäkuussa! Kuva: Teemu Saukkoriipi.
Lehtiä, lunta ja laskijoita.
Kohti hiekkaerämaata
Pari nousua riitti ja suuntasimme takaisin hotellille ja after skille. Teemu ja Aarno aloittivat paluun Rovaniemelle, Pirkon kanssa pestiin päivän hiet hotellin rantasaunassa ja viimeinen virkistys vielä lähdevesilammmessa uiden. Sitten myslipatukkaa naamaan ja kohti pohjoista. Teltta pitäisi jonnekkin pystyttää, seuraavana päivänä piti olla puolen päivän aikaan Näkkälässä tavarat valmiina mönkijän kyytiin. Loistava telttapaikka löytyi Näkkälän Eräpalvelun Samulin ja Tainan ajaessa ohi, neuvoivat hyvän paikan Palojärven rannasta. Osoittivat autosta, että tuonne. Minä en edes tietä huomannut, mutta kuulemma sinne voisi ajaa perille asti. Kävellen piti käydä tarkistamassa ja kyllä vain, kovaa hiekkapohjaista uraa, sinne vain. Rannassa oli viileää, melko navakka tuuli, mutta ei ollut sääskiä.
Seuraavana aamuna tuuli oli laantunut ja saimme seuraksemme kohtuullisen runsaat mäkäräparvet. Pakattiin kolmen päivän tarpeet, jotka vietiin Samulin ja Tainan kuljetettavaksi. Suuntanamme oli Pöyrisjärven erämaa ja kulkupelinä maastopyörät. Ajaessamme kohti Näkkälää huolestuin lämpötilasta. Auton mittari näytti 14-16 astetta, mikä olisi aivan liian kuuma malamuutin juosta 16 kilometriä pyörää vetäen. Pohjoistuuli alkoi kuitenkin taas vähän nousta ja se viilensikin melko hyvin. Seuraamme liittyi Pirkon poikaystävä Miihkali, aurinko paistoi harson takaa ja kolme pyörää ja yksi koira paloivat halusta lähteä liikkeelle, mäkäriä pakoon!
Ei tarvitse kairassa yksin olla…
Polku, tai oikeastaan tie oli helppokulkuinen. Sitä käyttivät paikalliset ja poromiehet, ilman erillistä Metsähallituksen lupaa muilla kulkupeleillä kuin jalkapatikalla tai pyörällä ei ollut sinne asiaa. Reitti kiemurteli hiekkaisten harjujen lomitse tunturikoivikossa. Välillä pehmeää hiekkaa oli melko paksulti, vähän leveämmistä ja suurikuvioisista renkaistani oli etua. Matkan varrella oli juuri sopivasti lampia ja puroja, että sain viilennettyä kuumana käyvää vetojuhtaani. Noin viiden kilometrin jälkeen piti olla tarkkana, Pöyrisjärven reitiltä erkani vasemmalle toinen houkuttelevan näköinen reitti joka johti Termisvaaran kylkeä ja Norjan rajaa. Ennen tätä sai melko huolettomasti valita näkyvistä reiteistä mieluisensa, kaikki johtivat samaan suuntaan. Vähän yli puolenvälin jälkeen alkoi maisema avartua. Tunturiylängöllä näki todella kauas, valtava Pöyrisjärvi levittäytyi eteen ja reissun pääkohde, Pöyrisjärven autiotupa näkyi kaukana.
Hellurei! Pöyrisjärven polun alkuosaa.
Hiskin askel alkaa jo vaatia nestejäähdytystä. Kuva: Pirkko Pulkkanen.
Viilentävää jalkahoitoa viisi minuuttia ja valjakko on taas valmis jatkamaan matkaansa.
Tauko ja olutta!
Joen/kosteikon ylitys. Paluumatkalla tästä mentiin ajamalla, pohja oli kova ja laidassa pitkokset ja niiden lopuksi vain matalaa vettä.
Oltiin jo niin pitkällä, että saattoi pitää kuvaustaukoja, kämpälle ei ollut enää pitkälti. Kuva: Miihkali Jefremoff.
Perille päästyämme ihastelimme hiekkarantaa, hiekkasia törmiä ja avaraa maisemaa. Navakka tuuli piti örriäiset melko hyvin loitolla. Kaukana vastarannalla olevat hiekkalaikut näyttivät valkoisilta taloilta, maisema muistutti Kreikkaa. Kahlasimme joen yli kohti Naapanmellan rinnettä hyvää telttapaikkaa etsien. Kahlauksen jälkeen ei viitsitty laittaa kenkiä, eikä niitä juuri tarvinnutkaan. Jalkojen alla oli lämmintä hiekkaa tai pehmeää variksenmarjan mätästä. Törmältä näkyi poromiesten kesätupia, päätettiin laittaa teltta tuvan läheisyyteen, niin ei häirittäisi muita eikä tarvitsisi aina kahlata jos olisi asiaa esim. tuvan ulkohuussiin. Päätös oli hyvä, korkea törmä osoittautui yleiseksi tähystys- ja kännyköintikummuksi, siellä oli välillä kova trafiikki. Iltaruoan ja lettujen päälle Pirkko ja Miihkali vetäytyivät telttaan ja minä jäin kukkumaan kuvia ja iltatoimia. Hampaita harjatessani joskus yhden aikaan yöllä kahlaamon ylitti mönkijä, jota ajoi selkeästi vanha mies. Siitä alkoikin todellinen ruuhka. Mönkijää tuli melkein jonossa ja pian alkoi takanani joen toisella puolella olevalla aidalla tapahtua. Kolme mönkijää ajoi porotokkaa kohti niemen kärkeä ja kirnua. Muut mönkijät odottivat kauempana, kunnes nekin siirtyivät näkymättömiini. Aurinko paistoi edelleen ja kairassa oli kova vilske. Pitkään mietin kehtaisinko lähteä katsomaan, mutta ajattelin olevani vain häiriöksi. Pari sivua jännää kirjaa ja uinahdin.
Kadehtien seurasin kun Miihkali ajoi melkein missä vain.
Rantalomalla!
Paljain jaloin pitkin tievoja.
Kookoslettutaikina ja itse väkerretty koivu-katajavispilä.
Hiski on lomalla.
Kello yksi yöllä. Kesäisen Lapin sääskifiltteri tuo aina oman tunnelmansa kuviin.
Hiskiltä meinaa korvat irrota kun se huomasi joen toisella puolella porotokan siirto-operaation.
Nukuttiin pitkään ja vasta aamupalalla mietittiin päivän ohjelmaa. Vaihtoehtoina oli joko hypätä pyörän selkään ja suunnata kohti länttä ja Buolzzat-harjumuodostelmaa tai tutustua lähellä olevaan lapinkylään ja jättimäiseen hiekkakenttään. Päädyttiin jälkimmäiseen ja jätin Hiskin vartioimaan leiriä, ettemme häiritsisi porokoiria. Aamun raukeuden takia lähdettiin liikkeelle jalan. Kierreltiin ympäriinsä, käytiin katsomassa nyt tyhjää erotusaitaa, tokka näkyi kaempana lännessä. Jatkettiin kohti Naapanmellan hiekkakenttää. Hiekka-aavikko olikin näky, aivan epätodellisen oloinen paikka. Piirreltiin viestejä hiekkaan ja katsottiin Tupalommol-järven toisella puolella olevia vanhoja tupia. Eväspaikaksi valikoitui tuulisin mahdollinen, sääskiä alkoi olla jo melko lailla. Trangia porisemaan Paskamellan rinteelle maisemana Paskajärvi. Nimistään huolimatta paikka näytti paratiisilta.
Pirkko harjoittelee poromiesten kylkiröhnötystä. Autenttista oppia saadaan vasta myöhemmin iltapäivällä.
Hiekkaa riittää.
Koskematon hiekka suorastaan kutsui tuhertamaan.
Lännenelokuvasta?
Vastarannalla oli liikettä ja pian mönkijän avustamana pienen järven poikki viriteltiin verkko. Operaation jälkeen mönkijä kaarsi rinteelle viereemme ja sen kuski siirtyi varvikkoon poromiesten kansallisasentoon, kyljelleen. Tarjottiin kahvia ja jutusteltiin, olin kuulemma missannut päivällä tutun poromiehen. Ei mitään tietoa kuinka kauan siinä oltiin, ajantaju oli kadonnut. Kalapaikkavinkkejäkin näytettiin oikein kartalta. Ja tarjolla oli sääskivoidetta, monta kierrosta kierrekorkillisesta pullosta. Verkonlaittaja jatkoi matkaansa ja me suuntasimme kohti telttaa. Ainoa kulkureitti kulki tosin poromiesten kämppien läheltä, joten käytiin sitten vielä heitä moikkaamassa. Lapset olivat virvelöimässä ja minullekin iskettiin vapa käteen. Itselle ei kala tarttunut vaikka hiekalle oli ilmestynyt jo körmyselkäinen ahven. Pirkko ja Miihkali auttoivat verkkojen nostossa ja teltalle viemisiksi saimme kaksi reilunkokoista harjusta. Miten ystävällistä ja vieraanvaraista porukkaa, tuiki tuntemattomille tarjotaan jutustelua, vinkkejä ja kalaa. Mukavin mielin suunnattiin kohti leiriä. Harjukset valmistuivat nuotiolla ja kahvia piti keittää vielä päälle, vaikka oli jo melko myöhä. Piti nimittäin pysyä hereillä, aioimme suunnata yöksi katsomaan erotuksia.
Lounaspaikalle saapui tiluksiaan tarkastanut porokoira.
Antti opastaa kalapaikkoja. Huomatkaa sääskien määrä lakissa.
Lahjaharrit kypsymässä.
Illassa alkoi olla jo tunnelmaa, olimme jo tottuneet olemaan tuvan lähettyvillä itseksemme. Näkkälästä polkua pitkin tuli kaksi naista koiran kanssa, kairojen läpi ajeli kolme paikallista poikaa ja huhu telttalaisista valtion kämpällä oli kiirinyt. Nuotiopaikalla oli jo ruuhkaa, olutta ei kuulemma enää viety kotiin ja vanhemmilla paikallisiilla miehillä oli kisa siitä kuka saa kertoa eniten ja hauskimpia juttuja. Tiirailin vähän väliä aidalle ja kahden maissa näkyivät ajavan uutta tokkaa aitaan. Nuotiopaikalla kävi kohahdus, kaikki alkoivat suuntaamaan kohti aitaa. Minun piti lähteä maastopyörällä, mutta hyppäsinkin mönkijän kyytiin. Kuski vaihtui vielä matkassa ja pian olin niemen kärjessä kurnuttavien porojen luona.
Iisko-Matin kyydissä kohti porokaarretta.
Alueen viisi perhettä merkitsee alkukesällä syntyneitä vasoja puolitoista viikkoa kestävissä kesämerkityksessä. Työ kestää 6-7 tuntia, päälle viellä tokan liikuttelu, ja se tehdään öisin kello kahdesta kahdeksaan, jotta ei olisi poroille liian kuuma tai liikaa sääskiä. Kaikki ovat auttamassa, vielä alle kouluikäisetkin harjoittelevat suopungin käyttöä ja jo vähän vanhempi sisko riemastui kun lopulta sai kiinni sen vasan, jota yrittikin. Joku sanoi, että oli kuullut että kirnun keskellä olevalta kummulta kuuluisi kännykkä, kolme kättä nousi hapuilemaan verkkoa, mutta eipä löytynyt. Vähän jo vaivalloisesti liikkuva pappa heilautti kättään sulavalla liikkeellä ja saman tien suopunki kiristyi ja vasa oli kiinni. Liikkuminen oli kankeaa, mutta vanha taito ei katoa. Tärisin porojen keskellä liian vähissä vaatteissani, mutta se ei haitannut. Oli vahva kokemus päästä seuraamaan niiden ihmisten työtä ja arkea ja olla vielä vähän avuksikin. Menin nukkumaan joskus viiden jälkeen, joen toisella puolella työt jatkuivat.
Mönkkärit ajettiin riviin muodostamaan aita kirnun pohjoisreunaan.
Jatkuva liike kirnun kummun ympäri, kunnes kaikki vasat ovat saaneet merkkinsä.
Vajaan parin tunnin unosten jälkeen piti jo nousta pakkaamaan tavaroita, aidalta palaavat kuskit veisivät tavaramme takaisin tien varteen. Joimme aamukahvit nuotion ääressä ja aloitimme paluumatkan. Aurinko ilmaantui taas jostain paksun pilvipeitteen takaa ja päivä alkoi kuumua. Sain pysähdellä jäähdyttämään juhtaani, mutta reippaasti kulki koiran jolkotus kohti autoa. Polku oli joutuisaa kulkea, ei tullessa huomannut sen vähäistä nousua, matka tuntui etenevän helposti kohti Näkkälää.
Hiskin askel on ripeä, se tietää saavansa nakkia kun pääsee autolle.
Mitä lähemmäs auto tulee, sen kiivaampi on rekun tahti, erityisesti alamäissä. Tässä alamäessä sai jo tasapainoilla pehmeän hiekan ja kivikon vaihdellessa.
Pirkko ja Miihkali jatkoivat kohti Lofootteja ja minä kotiin käväisemään pyykkäyksen merkeissä. Tiiviit yöunet ja auton lämpö johtivat siihen, että piti eilen Yli-Muoniossa ottaa torkut Utkujärven hiekkarannalla makoillen. Aurinko paistoi, pieni tuulevire, ei sääskiä. Juuri näin näitä lomia kuuluu viettää, nukkua puun alla ulkosalla jos siltä tuntuu.
Hiekkarantatorkkuja toivotellen,
Anna
Huitelua 