Elämää ilman lisäosia

Normaali
AnnaPakkanen_Pallas3

Hiski ja Pallas toukokuun toiseksi viimeisenä päivänä.

Kello on yksi torstai-iltapäivänä 28.5., koko kropan tärinä, outo jälkivaikutus, on loppunut. Vointi on erinomainen ja näyttää siltä, että olen selvinnyt leikkauksesta hyvin. Olen palannut takaisin siihen minkälaiseksi synnyin, ilman mitään metallisia lisäosia.

Puolitoista vuotta sitten kevyt huolimattomuusvirhe helpossa paikassa kostautui ja kuulemma nyt minut tunnetaan jo Äkäslompolossakin asti ”reppanana, joka katkaisi koipensa melkein tasamaalla”. Komean viistosti poikkirusahtanut ulkokehräs/pohjeluu kursittiin kasaan titaanilevyllä ja seitsemällä ruuvilla. Elo uuden nilkan kanssa alkoi jo sujua, mutta viime helmikuussa Argentièren jäätiköllä skinnatessa tuli vahvistus epäilyilleni, joita kovin yritin vältellä: ruuvit tahtoivat ulos. Olimme matkalla kohti jäätikkölaakson perää, siis kauemmas paluureitiltä, vastatuuli pauhasi ja vei huuteluni kauas jo edemmäs ehtineen hiihtokaverini kuuloetäisyydeltä. Ruuvit painoivat ihon läpi monoa vasten siihen malliin, etten ollut varma tulisinko pääsemään jäälakeudelta omin voimin pois. Pois kuitenkin päästiin ja uudet hienoudet, kevyet & nopeasti kuivuvat ja vieläpä muotoon lämmitetyt Palaun sisäkengät saivat jäädä hattuhyllylle. Ne olivat liian kovat ruuveja vasten, joten koinsyömät vanhat rinnemonojen sisäkengät pääsivät taas töihin ja niin kausi keploteltiin hienosti läpi. Rovaniemelle palattuani aloitin projektin, jotta pääsisin eroon ylimmäräisestä tavarasta nilkassani. Valmistauduin pitkän jonotusajan takia leikkaukseen syksyllä, mutta vain puolitoista viikkoa ortopedin/leikkavaan kirurgin tapaamisesta, olinkin jo mussuttamassa patonkia Terveystalon heräämössä, Ounasvaaraa Rovaniemen yli katsellen. Alppihiihtoa harrastava ortopedini osasi opastaa, että ruuvihaitta katsotaan työnantajani sairaskuluvakuutuksen mukaan uudeksi sairaudeksi (eikä vapaalaskussa tapahtuneeksi, jota vakuutus ei kata), jolloin pääsisin vakuutuksen turvin leikkauksen yksityisellä. Mikä onnenpotku!

AnnaPakkanen_leikattu

Täällä taas!

Itse leikkaus ei kestänyt kuin puolisen tuntia ja pian olinkin jo odottamassa aamupalaa, kun hoitaja tuli heräämöön kysymään mikä on normaali leposykkeeni. Pohdin, enkä oikein osannut vastata. Seuraava kysymys olikin jo, että mikä lajini on. “Ai mikä laji?”, veriryhmäni vai mikä, ihmettelin. “Urheilulajisi.” Hoitaja pohti, tarvitsenko lääkitystä kun leposykkeeni leikkauksessa ja sen jälkeen oli vain 47, mutta arveli minut urheilijaksi ja jätti minut haaveilemaan pian ilmaantuvasta patongista. Hah ja heh!

AnnaPakkanen_titaanilevy_ja_ruuvit

Matkamuistoja eli 1,5 vuottaa nilkkaa koossa pitänyt titaanilevy ja seitsemän ruuvia.

Kävelin itse pois päiväkirurgiselta osastolta neljä tuntia leikkauksen jälkeen. Tuliaisiksi sain mukaani ruuvit & levyn. Titaanilevy onkin paraikaa korusepällä työstettävänä kaulakoruksi! Seuraavana aamuna lähdettiin mökille, jossa jo kovaa vauhtia könkkäilin pitkin pounikoita ja raivasin vajan takana olevia lautakasoja.

AnnaPakkanen_Jerisjarvi2

Äitimuori joutui verkkojen laskijalle soutuhommiin kovassa myräkässä.

AnnaPakkanen_Pallas2

Katsokaa äiti ja isä, katsokaa, kaksi päivää sitten leikattu nilkka kestää jo seistä!

AnnaPakkanen_Pallas

Kesäfirniä Pallaksen jäätiköllä. Eli sopivasti rajattu kuva lumilaikusta.

Eriskummallinen laskuporukka nimeltä Masters

Seuraavana viikonloppuna, eli viikko sitten, oli suunta taas mökille. Vuorossa oli Hurujen/Mastersien epävirallinen kauden päätösreissu ja kesäkuun laskut Pallaksen Pyhäkurussa. Santa Claus Ski Team Masters on rovaniemeläisen alppihiihtoseuran vähemmän virallinen ‘aikuisjaosto’, kaikille niille, jotka eivät enää kisaa aktiivisesti, eivät koskaan olekaan kisanneet, joiden lapset kisaavat tai jotka muuten vain haluavat viettää aikaa mäessä. Kesällä ajetaan maastopyörällä, syksyllä käydään salilla ja ulkona hikoilemassa. Talvella treenataan Ounasvaaran Tottorakan rinteissä arki-iltaisin, viikonloppuisin on reissuja tunturiin ja kerran talvessa matka usein Ruotsiin ja/tai Norjaan. Mäkireenit keskittyvät tekniikkaan ja kepin kiertämiseen, porukassa on laskijoita ihan kunnon radoille ja kisoihinkin, mutta kun meno ei ole tiukkapipoisia, ovat kaikki tervetulleita osallistumaan. Niinpä minäkin olen ajautunut porukkan matkaan. Ja kylläpä onkin ollut hauskaa! Kepin kiertämiseen taitoni ja kärsivällisyyteni ei ole vähään aikaan riittänyt, mutta silti oudolla mielenkiinnolla tutkailin Chamonix’ssa kaikille vapaita BMW xDrive Cupin suurpuikkaratoja, oli jo lähellä etten olisi kokeillut!

AnnaPakkanen_Kelopaa

Huh hellettä! Kesäkuussa syödään ulkona tiimiasuissa, vaikka pian haettiin jo untuvatakit lämmittimiksi. Kuva: Aarno Juntura

Mastersien laskureissulla oli mukana Jani, Aarno, Tuomo ja Matti, vakikalustona vielä suksetta minä ja Hiski. Nilkkani kesti nilkuttamisen Taivaskeron satulaan ja onnekseni pääsin Pyhäkuruun lumirajaan viettämään päivää. Ensimmäistä kertaa olin kurun suulla lumen aikaan ilman suksia. Rakentelin kanervikkoon itselleni asemaa kun kuulin läheltä kajauksen “Pakkas-Anna!”. Kuka hitto? Kurussa (ja itseasiassa koko tunturissa) oli älyttömin ruuhka, mitä olin koskaan siihen aikaan nähnyt. Tallaajaa meni polkuja joka suuntaan ja kurussa oli suuri kööri vapaalaskijoita. Yksi niistä sattui olemaan Sanna, joka asusteli kämppiksenä kevällä tiivissä majassani vuorilla. Sannalla oli jo vähän kiire, ohjelmassa oli sille päivälle vielä rafting-kisat Muoniojoen Äijäkoskessa. Pienet lörpöttelyt ja sitten sainkin olla rauhassa. Kuru tyhjeni ja omat laskukaverini suuntasivat parin laskun ajaksi pohjoisreunaan koskemattoman lumen perässä. Ajattelin, että reilun neljän tunnin yöunet ja herätys klo 5:30 olisivat riittäneet ja tunturissa olisi uni maittanut, mutta auringon piiloutuessa pilvien taakse muistutti pohjoinen olemassaolostaan pienellä tuulisella lumisateella. Uni karisi ja kuuma mehu maistui. Voi sitä kesäkuun lämpöä!

AnnaPakkanen_Pyhakuru8

Reippaat retkeläiset Taivaskeron satulassa. Huomatkaa, kuvan ottajan ei tarvinnut kantaa mitään, kun hänellä oli oma, nelijalkainen sherpa.

AnnaPakkanen_Pyhakuru4

”Nuo menee tuonne, miksi me ei päästä?” I feel you Hiski.

AnnaPakkanen_Pyhakuru3

Otetaan sitten iisisti kun kerta aikaa on. Tämän lähemmäs laskupaikkoja en tällä kertaa päässyt.

AnnaPakkanen_Pyhakuru2

Pojat näytti kuvista kuinka hienoa Pyhäkurussa oli. Kuva: Aarno Juntura

AnnaPakkanen_Pyhakuru1

Hiski yrittää kertoa, että voisi nyt ottaa sen herkkupalan, minkä yleensä saa kun tulee autolle. Mutta tuo yksi tuossa vain lepuuttaa jalkaansa. Kuva: Aarno Juntura

AnnaPakkanen_Aijakoski

Leivänostoreissulla satuin juuri kohdalle kun Sannan joukkue laski Äijäkosken kisalaskunsa. Koski mylvi huisia vauhtia ja kuvan kisailijoilla oli tuloksena SM-hopea!

AnnaPakkanen_Pyhakuru7

Puhäkuru ilmasta toukokuun lopulla. Lunta oli vielä vaikka kuinka. Kuva: Ari Martikainen

AnnaPakkanen_Pyhakuru5

Pyhäkuru ilmasta 10.6., ’rinnekartta’ edelleen hyvin havaittavissa. Kuva: Ari Martikainen

AnnaPakkanen_Jerisjarvi

Matkalla itsekseni verkoille klo 24:00.

AnnaPakkanen_siiat

Verkkokauden ekat siiat! Taas oli tuulista, soutajana toimi Matti.

 

Seuraavanan päivänä käväistiin vielä Matin kanssa Keimiötunturilla ja siellä nilkka toimi jo melkein täysin ontumatta. Tikit oli poistettu jalasta vasta kahta päivää aiemmin ja leikkauksestakin oli vain kymmenen päivää, kyllä vain olin iloinen kulkija.

AnnaPakkanen_Keimiotunturi

Keimiötunturin huipulla meditoimassa. Matkalla tuli 5 min. välein vettä ja aurinkoa.

Fenomenaalinen parantumiskykyni ja kahden päivän tunturiterapia oli hoitanut taas homman, maanantaina fysioterapeutin ensimmäisellä vastaanotolla sain kuulla, että nilkka on jo niin hyvässä kunnossa, että uutta hoitokertaa ei enää tarvita. Tietenkin nilkka vielä turpoaa, töissä vuorotellaan työkaverin kanssa kylmägeelipussia ja jalkapohjan jumiutuneita lihaksia avaavaa kumipalloa. Pari viikkoa pitäisi vielä odotella ruuvinreikien luutumista, ennen kun voi jatkaa puuhastelua entiseen malliin. Ainoa mietityksen aihe on luun päällä olevan arpikudoksen määrä, joka saattaa aiheuttaa ongelmia monojen kanssa. Mutta silti, eipä olisi uskonut kuinka helposti operaatiosta voikaan toipua!

AnnaPakkanen_kevat

Kaikki kasvit odottaa sitä kesän lämpöä, että voisivat laittaa kasvuvaihteen päälle.

Luulin menettäväni nilkkaa parannellessani kaiken alkukesän huuman, mutta niin vain olen jo monet kerrat ihaillut myöhään illalla helottavaa aurinkoa, kaikkialle levittäytyvää  limenväristä kasvustoa ja kevään pöhköyttämiä eläimiä. Eilen punatulkkupariskunta oli täysin sokeana ohikulkevalle korvasienen metsästäjälle ja sen koiralle, jatkoivat vain näytelmäänsä parin metrin päässä. Saderyöppy kasteli auringonpaisteen lomassa vain fleecepaitaan sonnustautuneen, mutta eipä silti ollut kiirettä autolle. Suurella aapasuolla pulisi, töräytteli ja lirkutti. Liekö kevät laittanut myös kello kuuden tarkastusreissulla olleet sotilaspoliisitkin flirttailemaan. Kaikkea sitä metsässä. Korvasieniä vain ei näkynyt mailla halmeilla.

Jo toistamiseen on kausi päättynyt leikkauspöydälle, mutta eiköhän sitä nyt sitten olla jo  entistä ehompana. Ainakin on taas sen sortin välinehankintasuunnitelmia, reissuideoita ja haaveita, että varmasti!

Pulinoihin,

Anna

2 thoughts on “Elämää ilman lisäosia

  1. Laura

    Aijai, näitä sun juttuja on niin ilo lukea! Hyvän mielen kirjoitteluja.
    Mahtava idea tuo korun teettäminen. Millainen koru titaanilevystä on valmistumassa?
    P.s. oot kyllä ihan supertoipuja. Käsittämätön tapaus!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s