Bonsoir! Ici Argentière!

Normaali
AnnaPakkanen_Flegere

Quel temps, qui vues!

 

“-So what do you do here for the season? -Nothing. Ski!” Ranskalaisen vuoristopasaspirantin kysymys havahdutti minut tähän tosiasiaan. Niin, tosiaan, minä vain hiihdän täällä huhtikuun alkuun asti!

Pääsin perille Chamonix’n Argentière’en kolme päivää sitten. Matka kesti kauan ja sen varrella oli turhankin monta jännittävää hetkeä. Olin ensimmäistä kertaa yksin ajamassa monen päivän matkaa, enkä ollut koskaan ajanut Keski-Euroopassa. Etukäteen oli monia huolia, joista monet valitettavasti eivät olleet turhia.

Lähdin matkaan perjantaina 2.1. etelärannikolta, Inkoosta, kello viisi aamulla. Turusta lähtisi 8.45 päivälautta Tukholmaan. Se oli edullisin, suksiboksillinen auto, kokonainen budget-hytti, yksi aikuinen ja yksi koira yhteensä 48 €. Jo ensimmäiset ajokilometrit antoivat esimakua matkan haasteista. Lumisen joulun jälkeen vettä oli satanut Etelä-Suomessa kolme päivää sulattaen lumet, mutta juuri tuona aamuyönä sitä tuli yhtä paljon kuin noina kolmena päivänä yhteensä. Tiesin, että alla olevat vähemmän laadukkaat ’eurooppakitkat’ eivät todellakaan olleet kotonaan sillä kelillä. Reittini kulki pienellä Inkoo-Salo tiellä, jossa vettä lainehti urissa, tuulilasissa ja läpitunkemattomana sumuna. Sumun takia ei voinut käyttää kaukovaloja, joten yhtäkkiä eteen tulevat 1,5 kaistaa täyttävät ‘järvet’ aiheuttivat pieniä sydänkohtauksia. Turkua lähestyttäessä alkoi tuuli voimistua. Jossain vaiheessa isä soitteli, oli kuulemma mennyt vartan vasten alakertaan nukkumaan, että heräisi kun lähden. Mietin lähtiessä, menenkö herättämään ja hyvästelemään, mutta en mennyt. Tuli paha mieli kun en mennyt ja isäkin oli pahoillaan. En ole hyvä hyvästelemään. Ja niin sitä vettä oli sitten silmissäkin. Matkanteosta ei tuntunut tulevan yhtään mitään.

AnnaPakkanen_Hiski_laivassa1

Hiski hetkeä ennen koko autokannen täyttävää ölinää.

AnnaPakkanen_Hiski_laivassa2

Laivan yökerhossa on kova meno.

 

Sain auton ja itseni ehjin nahoin laivaan ja menin Hiskin kanssa saman tien hyttiin. Olin lopen väsynyt. Alla oli monta vajaata ja huonosti nukuttua yötä joten sain kevyesti nukuttua kolme tuntia. Ahvenanmaan jälkeen alkoi meno olla jo melko kuoppaista. Kävin ylimmällä kannella, mutta siellä tuuli niin kovaa, että en uskaltanut päästää hetkeksikään irti kaiteesta. Lupaavaa, ajamista oli vielä sille päivää tiedossa. Selvisin suurella keskittymisellä karmeasta ruuhkasta ja viisikaistaisilta teiltä ulos Tukholmasta. Ajoin reilu pari tuntia noin iltakymmeneen saapuen Norrköpingiin. Olin rystyset valkoisena puristanut rattia koko matkan, puuskittainen raju tuuli heilutteli autoa kuin purjetta. Oli kova työ pysyä omalla kaistalla. Helpottaakseni ajoani, olin sopinut, että ilmoittelen aina paria tuntia aiemmin äitimuorille koska aion yöpyä, niin hän katsoisi netistä järkevimmän ja edullisimman hotellin. Minua odotti kodikas vanhan pariskunnan ylläpitämä hotelli joulukuusineen.

AnnaPakkanen_Juutinrauma

Huuh, Juutirauman silta myrskytuulissa.

 

Heräsin lauantaihin, enkä todellakaan voinut sanoa, että olisin nauttinut matkanteosta. Tuuli jatkui ja edessä olisi tasaista maata, Juutinrauman silta ja lisää tasaista maata, sekä tietenkin myös rankkasadetta. Radiossa sanottiin, että myrsky oli katkonut Etelä-Ruotsissa 15 000 ihmiseltä sähköt ja kolme junarataa. Ruotsi ja Tanskan välinen silta oli yhtä kuumottava kuin olin pelännytkin, ei tuulelta suojaavia kaiteita ja mitä lähemmäksi Tanskaa pääsin, sitä hurjemmiksi autoa tempovat tuulet tulivat. Sitten Tanskan läpi, lautalla Saksaan ja yöksi Hampurin kupeeseen. Huh, taas yksi päivä selvitty. Matkanteko ei edelleenkään ollut erityisen hauskaa. Ainakin tiesin, että ei minusta tainnut ammattiautoilijaa tulla!

AnnaPakkanen_Frankfurt

Rovaniemeltä katsottuna tässä on jo aika monta kaistaa..

 

AnnaPakkanen_Reinin-sillalla

Hiski rentona Saksan ja Ranskan rajalla, sillalla Reinin yli.

Sunnuntaina oli edessä paahtamista läpi Saksan moottoriteiden. Reitti oli melko selkeä ja totesin, että vanhan Golfin & suksiboksikombon järkevä maksimimatkanopeus oli n. 110 km/h. Ohitustilanteissa nopeutta oli useasti paljon enemmänkin, mutta bensan kulutus ja ajo-ominaisuudet alkoivat olla sitä luokkaa, että rahtarikaista kutsui. Mitä lähemmäs Sveitsin rajaa pääsin alkoi huolestuttamaan moottoriteiden nopeudet ja musta jää. Lämpötila putosi ja parissa kohtaa moottoritie kävi vähän korkeammalla, jolloin lunta alkoi olla. Hidastelulla selvisin niistäkin mutkista. Päätin jäädä aivan rajan ja Baselin tuntumaan yöksi, kuitenkin Saksan puolelle, hiihtopummin lompakko laihtuu liikaa Sveitsin puolella. Noin 90 km ennen rajaa koko autojono pysähtyi kuin seinään. Onneksi olin sitonut kaikki tavarani ja Hiski makasi niiden takana. Näin heti miksi. Oikealla pellolla oli 1-2 autoa katollaan ja hetken päästä näin 4-5 autoa täysin kuutioiksi paalautuneina. Paikalle pysähtyneet ihmiset heiluttivat hätääntyneinä käsiään, autopalasia ja verta oli kaikkialla. Ikkunanpaikoista näin miten ihmisille oli käynyt, heitä ei enää pelastettaisi. Kolari oli sattunut vain pari minuuttia sitten, onneksi en aiemmin lähtenytkään ohittamaan sitä yhtä rekkaa.. Paikalla ei ollut vielä pelastushenkilökuntaa, mutta arviolta 20-30 autoa oli jo pysähtynyt ja he olivat jo avustustoimissa. Kolaripaikka täytti kaikki kaistat, mutta kahden auton välistä pääsi vielä kulkemaan. Totesin, että auttajia alkoi olla jo liikaakin, oli ehkä parempi kun en jäänyt tukkimaan tietä, joten jatkoin järkyttyneenä matkaa. Kalliit saksalaiset autot sujahtivat tuhatta ja sataa pian ohi. Oliko tämä heille arkipäivää? Minä ajoin vapisten ja jäykkänä kuin rautakanki kiittäen päätöstäni jäädä rajalle yöksi. Saatuani auton parkkiin ja repun hotelliin, kävelin Hiskin kanssa Reinin yli siltaa pitkin Ranskaan. Menin pieneen kuppilaan, joka taisi olla jo kiinni, mutta omistajat viettivät siellä iltaa. Otin vin chaudin, vaikka olisi varmaan pitänyt syödä jotain.

AnnaPakkanen_Huningue

Huninguessa juomassa vin chaudea.

 

 

Viimeinen ajopäivä valkeni kirkkaana ja tuulettomana. Huolenani oli ollut monta päivää viimeisen etapin ajoreitti. Valittavana oli joko ajo läpi Geneven keskustan (inhoan ajaa kaupungeissa) tai solan läpi kapeaa lumisateille altista tietä, joka nousee yli 1500 metriin ja on todennäköisesti jäinen. Valitsin jälkimmäisen. Onneksi huoleni osoittautuivat Martignystä tulevan tien suhteen melko turhiksi. Tie oli hyvin kapea, välillä pudotus laaksoon oli melkoinen, paikoitellen oli mustaa jäätä, mutta onnekseni ei ollut paljon muita autoilijoita. Sain rauhassa hinkutella eläkeläisvauhtia. Saavuin kevään kotiini maanantaina 5.1.2015 klo 13.28 paikallista aikaa. Aurinko paistoi täydeltä terältä, laaksossa oli neljä astetta plussan puolella, räystäät tippuivat. Mitä ihmettä, nyt oli tammikuu!

AnnaPakkanen_Forclaz1527

La Forclaz, 1527 m, solan korkein kohta.

 

AnnaPakkanen_maisema_ikkunasta

Maisema kämpän ikkunasta, Grand Montentsin ala-asema.

 

AnnaPakkanen_Hiskin_lempipaikka

Hiskin lempipaikka, hyyssikkä. Kaiketi viileä vaikka minimaalinen onkin.

AnnaPakkanen_sylikoira

Sylikoira.

 

Pari ensimmäistä päivää meni matkanteon jälkeisessä pöllämystyneessä olossa. Kävin vähän mäessä, katselemassa maisemia ja hoitamassa asioita. Viime kauden onnettomuuden jälkeen kaikki mäet näyttivät järkyttävän suurilta ja jyrkiltä. Yritin etsiä katseellani rinteiden ulkopuolelta paikkoja, joissa uskaltaisin joskus laskea. Laskeminen tuntui jäykältä ja haparoivalta (ja sitä se olikin), jalat hapottivat samantien, eivätkä kummatkaan monot enää istuneet uudelleenmuokattuun nilkkaan. Mitä ihmettä tein täällä!? Meinasi alakulo iskeä toden teolla, vaikka olisi pitänyt olla kaikkea muuta. Ja kämpässäni oli vielä laatikollinen kaikkea kamaa jäähakuista köyteen. Mitä minä niillä kaikilla tekisin, kun enhän osannut edes laskea rinteessä! Mutta miksihän taas tein olostani turhankin vakavaa.. Oli aika pistää lekkeriksi ja aloin leikkimään.

AnnaPakkanen_aarteet

Aarteet esillä.

 

AnnaPakkanen_laChavanne

Ei paha!

Koristelin minimaalisen yksiöni kaikilla niillä aarteillani, joita olin ottanut mukaani. Suurin osa niistä edustaa minulle jotain jännittävää, mutta (vielä) melko saavuttamatonta. Täällä niitä näkee ahavoituneiden ihmisten valjaissa ja repuissa. Silloin aina miettii missähän jännittävissä paikoissa he ovat tänään käyneet. Jostain ihmeen syystä kuvittelin aina, että minunkin pitää joskus pystyä samaan, keikkua jossain ääri-ilmavissa paikoissa ja laskea jyrkintä jyrkkää. Jos minulla jännitti monoissa kiivetä vähän jäisiä portaita Grand Montentsin näköalatasanteelle 3300 metrissä, ehkä korkeanpaikan uroteot eivät ole minua varten. Tai sitten joskus ovat, mutta ehkä nyt oli aika relata. Jos nyt ei jännä tunnu hyvältä, niin sitten joskus myöhemmin. Jos vaikka sen sijaan asettuisi paremmin La Chavannen säkkituoliin siiderin kera nilkkaa lepuuttamaan ja nauttimaan tammikuun auringonpaisteesta.

AnnaPakkanen_ChamonixCentre

Chamonix yläilmoista.

AnnaPakkanen_lunta_ei_ole

Lunta on melkoisen hintsusti.

AnnaPakkanen_lunta_on

Paikoitellen lunta taas on.

 

Kaiketi terassihoito toimi, koska yön aikana oli tapahtunut jotain. Kirjoitin tuon aikaisemman eilen illalla ja tänään kävin lyhyehkön retken laakson perällä. Monot eivät painaneet, reidet eivät hapottaneet (vaikka jumissa olivatkin) ja lasku sujui. Löysin jopa snoukkapoikien vinkistä viiden päivän auringonpaisteen jälkeen koskematonta puuteria! Tietenkin skinit olin jättänyt kämpille, joten ultrakevyt reppu sai ääritehtäväkseen kanta sukset ja sitten kinkkaamaan. Pojat olivat jättäneet hyvän polun jota seurata. Koskematonta lunta löytyi vielä, koska pari hissiä oli vielä tälle kaudelle kiinni ja niiden lähettyvillä olevat mäet sen verran leppoisia, etteivät tosiskinnailijat siitä innostu. Niinpä Aiguillette de Posettesin harjanteelta pääsi piirtämään omia jälkiä korvasta korvaan ulottuvan virneen kera. Tiedän, että tulen tämän kevään aikana käyttämään moninkertaisesti vuoden kiintiöni ylisanoja, mutta miksipä niitä säästellä.

AnnaPakkanen_Posettes

C’est moi!

 

Täältä tähän ja seuraavaan kertaan. Voihan magnifique! Heipparallaa!

Anna

PS. Koitti sekin aika kun kävin laskumekassa ladulla! Hiski sai juosta eilen yön kähmässä latua Argentièren jäätikkövirtaa kiertävällä reitillä, vaikka se on interdit ja ties mitä. Kivikova latu, ei jäänyt jälkiä eikä kukaan nähnyt. Paitsi joku metsän/vuoriston eläin, joka tuijotti meitä keltaisilla silmillään.

5 thoughts on “Bonsoir! Ici Argentière!

  1. Hui mikä matka, minullakin tuli mieleen että vähän erilainen ajella Juutinraumalla kuin Jätkänkynttilällä. Minä ajoin ajokorttini Rovaniemellä ja ajelen siivosti vain Suomen selkää pitkin Joensuusta Rovaniemelle, mutta suunnittelen ja haaveilen ihan toisenlaisistakin reissuista 😉 Olet onnekas, elät unelmaasi! ( Löysin blogisi kun haaveilen rekikoirista ja jalasten suhinasta lumen pinnalla)

    Tykkää

  2. Hienoa, että reissussa on kanssamatkustajia! Kolmen päivän jälkeen täytyy sanoa, että vähän pitää jo miettiä missä sitä täällä koiransa juoksuttaa, jyrkkää on joka puolella. Ehkä ratkaisu on syvässä lumessa ja sen tuomassa vastuksessa. Ja Rovaniemellä kasvanut koira ei oikein ymmärrä näitä niukkaeleisiä (ja siivosti käyttäytyviä) keskieurooppalaisturreja..

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s