Vesisadetta ja laskuvirnettä

Normaali
AnnaPakkanen_ensilumi

Ensilumi ilmaantui Rovaniemelle 24.9.

Ankea, märkä, kylmä ja pimeä syksy sanovat toiset. Minä en voisi asiaa juuri enemmän toisin nähdä, vaikka vesisade nyt piiskaakin pois juuri sataneet nietokset. Syksy on yksi vapaalaskijan tärkeimmistä ja eniten innoitusta nostattavista vuodenajoista. Alkavan kauden rummutus alkaa näkymään kaikkialla, on tapahtumia, elokuvia ja julkaisuja. Viime perjantaina postilaatikostani löytyi ystäväni kasaama komea Nietos -lehti, piakkoin sieltä löytyy myös Huippu. Ski Expo ja vapaalaskuiltamat odottavat jo ensi viikonloppuna. Silloin viimeistään luodaan sellainen syke tulevaan kauteen, joka laantuu vasta kesäkuussa, jos silloinkaan. Niinkuin monelle, on minullekin syksy innoittavaa aikaa. Uusi ja varmasti tähän mennessä taas paras kausi on edessä, ideat pyörivät, budjettia kasataan, suunnitelmat kirkastuvat ja virtaa riittää. Minulle päämääräni seuraavan kevään elelystä vuorilla on aiheuttanut sen sortin energiaa, että olen itsekkin välillä ihmeissäni, mitä kaikkea sen voimalla jaksan. Yöt ovat jääneet lyhyiksi, töitä ja tekemistä on jokaiselle minuutille, mutta väsymys on ja pysyy typerän virneen avulla poissa. Päätin jopa opetella editoimaan videoita ja kasasin pienen pätkän viime kaudesta Nietos Photo Challenge -videokisaan. Jos olen onnekas ja pääsen kolmen parhaan joukkoon, saan nähdä oman videoni ensi perjantaina Vapaalaskuiltamissa Vanhan Ylioppilastalon isolla screenillä! Videota (numero 6) voi äänestää vielä huomiseen maanantaihin 27.10. klo 19 asti.

Myös treeni on täydessä tohinassa, olemattomista reisilihaksista yritetään kaivaa esille jotain, millä tehdä komeita käännöksiä ja keuhkoja harjoitetaan erilaisissa kestävyystreeneissä. Myös Hiski-koira saa osansa, tuleehan sen jaksaa juosta helpoimmilla laskureissuilla perässäni.

AnnaPakkanen_potkukelkkalenkki

Eilistä Hiskitreeniä, lunta oli paikoitellen jopa liikaa, vaikka nyt kaikki on jo sulanut.

AnnaPakkanen_Ruka

Rukalla kautta avamaassa 19.10. Hataraa oli meno, mutta ehkä vasemmasta jalasta vielä joku päivä tulee kunnon laskujalka.

AnnaPakkanen_lautailu

Pistinpä Rukalla vanhan sotaratsunkin jalkoihin huvin vuoksi. Hataraa oli tämäkin, mutta hauskaa.

Budjettiriihi

Tuleva kolmen kuukauden reissuni vaatii erinäisiä budjetillisia toimenpiteitä. Olen pistänyt luovuuteni töihin keksiessäni tapoja, joilla kerätä rahaa reissuun. Aloitin jo puolitoista vuotta sitten vaihtamalla silloisen autoni halvempaan. Paljon tapahtui siinä välissä ja rahoista ei kovin paljoa ole jäänyt jäljelle, mutta pienen pieni pesämuna silti. Säästän palkastani sen minkä pystyn ja jätän kaikki hankinnat, joita ilman voin elää, tekemättä. Elelen jääkaappia muistuttavassa kämpässä lämmöt mahdollisimman alhaalla, säästyy siinäkin! Tälläkin hetkellä istun sohvalla läppäri sylissä villahuopaan kääriytyneenä, näpit jäässä! Loppukesästä ja syksyllä keräsin kaikkea mitä luonnosta löytyi, marjoja, sieniä ja kalassakin kävin, vähän laihoin tuloksin kylläkin. Kun on aikaa teen pakkaseen ruokia ja leipomuksia itse. Olen varannut pöydän joulumyyjäisiin, jossa aion myydä mm. keräämiäni ja kuivaamiani herkkutatteja, tekemääni mustikkamehua ja leipomaani saaristolaisleipää. Lisäksi olen tehnyt erilaisia tilaustöitä, kaikkea mihin kynteni vain kykenevät. Kirpparilla myyn kaiken mitä ilman selviän. Aloin myös jakamaan lehtiä kahdesti viikossa. Kova homma ja pieni korvaus, mutta toisaalta eipä portaiden kiipeämisestä ole kuin hyötyä! Oman asunnon vuokraus on vielä työn alla ja sopivan vuokralaisen osuessa kohdalle olen myös täysin valmis muuttamaan väliajaksi kaverin takkahuoneeseen. Pieniä puroja, mutta ehkä niistä jokin potti kasvaa. Saattaa silti olla, että pankin tädin luona täytyy käydä kylästelemässä. Laskin joskus loppukesästä kuinka paljon rahaa kolme kuukauden laskureissu koiran kanssa kaikkine siirtymisineen tulee viemään rahaa. Vaikka paljon jäi vielä uupumaan tuosta laskemasta, pääsin noin 7000 euroon. Sittemmin en ole uskaltanut tarkistaa laskelmia, pitänee rohkaistua kun pienet rahanorot on ynnätty yhteen. Nyt olen maksanut jo kolmasosan majoituksesta 545 €, kausikortin 950 € ja käytetyt kitkarenkaat 140 €.

AnnaPakkanen_piirros

Hevosmuotokuva tilaustyönä. Tällä maksan matkan Ski Expoille!

Musta korppi

Kaikki innostus ja riemu koki kuitenkin todella synkän hetken lokakuun ensimmäisen päivän aamuna kun luin kännykästä, että suuri idolini ja innoittajani vapaalaskulegenda Andreas Fransson oli menehtynyt lumivyöryssä J.P. Auclairin kanssa Patagoniassa. Miten olikin että juuri hän, joka oli tarkka, järkevä ja teki vain laskelmoituja riskejä, olikin yhtäkkiä poissa. En voi väittää, että Fransson olisi ollut minulle henkilökohtainen tuttu, kaikki osanottoni lähimmille, mutta olin seurannut hänen tekemisiään ja kirjoituksiaan inspiroituneena jo vuosia. Hänen näkemyksensä ja ajatuksensa vuorista saivat minut ajattelemaan harrastustani aivan uudella tavalla. Laskeminen ei olekaan pelkkää jiihaa-huutoa, vaan sillä voi olla jotain todella paljon syvempiä tarkoituksia ja vaikutuksia elämään. Ja siihen kaikkeen voi suhtautua suurella kiitollisuudella. Pari vuotta sitten kyselin häneltä sähköpostitse eräästä norjalaisesta vapaalaskukoulusta joka toimii Chamonix’ssa. Yllätyksekseni hän vastasi pian. Hän oli kuullut koulusta, sen käyneet olivat vaikuttaneet tyytyväisiltä, mutta hänen neuvonsa oli kuitenkin toinen. “Det finns många vägar till samma mål … Den snabbaste vägen brukar vara den av egenintresse av att göra äventyr bland bergen genom att hitta de rätta människorna genom att göra en säsong själv.” Ja nyt olen tekemässä juuri sitä, mitä Fransson minulle neuvoi, olen menossa vuorille viettämään kautta siellä ja tutustumaan ihmisiin. Vaikka olin surullinen siitä, että innoittajaa ei enää ole, vaikutti se minuun lopulta täysin päinvastaisesti. Olin eräs ilta salilla ja ihmettelin, miten kaikki tangot tuntuivat turkasen painavilta, eikä henkikään oikein kulkenut. Mutta koska joku on joskus vuorilla ja elämässä ollut minua paljon sinnikkäämpi, tiuskaisin itselleni, että mitäs tässä nyt valitetaan, rauta nyt vain harteille ja töihin. Kuulostaa karmean kliseiseltä, mutta minusta se oli parasta mitä ihmisen poismenon jälkeen saattoi tehdä. Iloita siitä mitä hän oli, eikä surra sitä, että häntä ei enää ole.

Approach & grin

Eilen oli Antti Autin kolmannen ja eittämättä komeimman laskupätkän, lumilautadokumentti Approach & Attackin, ensi-ilta Rovaniemellä. Tupa oli Korundissa täynnä laskuporukkaa ja kahden vuoden projektista vieraita oli paikalla Norjasta ja jopa Japanista asti. Alkuhaastatteluiden jälkeen kuvat alkovat pyöriä ja ensimmäisen osion jälkeen biisin vaihtuessa yleisöstä kuului spontaani hihkaisu: “hieno!”. Leffa oli todella innoittava ja komeasti tehty, täytti odotukset täysin, jopa ylitti. Huomasin sydämeni hakkaavaan pätkää katsoessa ja havaduin myös siihen, että minulla oli koko ajan idioottimainen hymy naamalla. Mutta niin taisi kaikilla muillakin olla.. Aiemmin päivällä olin pohdiskellut, miten tulen selviämään jyrkistä kevään reisussa, mitä jos tuleekin taas pelko ja täysi toimintakyvyttömyys. Elokuvan katsottuani, tuli todella optimistinen olo. Kyllä minä selviän, vähän kerrassaan ja joskus pienin askelin, mutta aina ilolla. Autti oli kirjoittanut lopputeksteihin, että toivoo elokuvan luovan innoitusta kaikille tehdä sitä mitä rakastaa. Totisesti oli hän siinä onnistunut! Approach & attack ei ole hassumpi toimintasuunnitelma keväälle. Täydellä sydämellä.

Laskuvirnein, 

Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s