Taivaita mittailemassa Muotkalla

Normaali

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_paakuva

Kun suunnittelee lomansa taiten saa vielä nauttia, kun toiset jo kärvistelevät kalkuloiden päiviä seuraavaan lomaan. Ja kun miettii kohteensa tarkkaan, ei tarvitse häiriintyä kaikkialle levittäytyneistä mätänevien lehtien vauhkoonnuttamista matkailijoista. Kävi siis niin, että suuntasin ystäväni Hannen   kanssa syyskuun puolessa välissä viikoksi Muotkatunturin erämaa-alueelle, Karigasniemen ja Inarin väliseen kairaan. Muotkatunturia sanotaan “erämaista erämaisimmaksi”, joten tunsin suorastaan velvollisuudekseni käydä tutustumassa alueeseen. Keräsin konkkaronkan kasaan, ja näin kaksi naista ja koiraa suunnisti ensi kertaa tälle pohjoiselle tunturiseudulle.

La 13.9. (Rovaniemi–) Sulaoja–Karigasjoki, 6 km

Aamu alkoi rauhassa, taisi ennustaa viikon teemaa. Iltapäivästä pidimme pienen shoppailutuokion Saariselän Partioaitassa ja sielläpä olikin vanha eräopaskaveri “Suunnistaja-Jukka” myyjänä. Saatiin paljon; mukavat röpinät, loistavat reitti- ja telttapaikkavinkit, sekä hyviä hankintoja. Jatkettiin Muotkan Ruoktulle, jonne auto jäi kun hyppäsimme postibussin kyytiin. Jalkapatikka alkoi Sulaojalta, Kevon polun lähtöpisteestä, meidän tosin suunnnatessa etelään.

Kantamusta oli vähintäänkin riittävästi. Kummallakin 27-28 kg rinkassa, koirallani Hiskillä 11-12 kg upouudessa loistavaksi osoittautuneessa repussaan ja Hannen koiralla Simolla n. 2 kg. Voihan se olla, että jossain vaiheessa voisi investoida kevyempiin retkivarusteisiin. Jostain syystä paino ei kuitenkaan haitannut ja talsimme sadetta odottavasta tuulisesta säästä huolimatta n. 6 km Karigasjoen varteen asti. Matkalla saatiin virnuilevalta poromieheltä telttapaikkavinkki, vähän kettuilua ja karhupelottelua. Ja tiedon, että Muotkan Ruoktun Hansilla, joka lupasi meille alun perin kyydin Sulaojalle, ei ollut edes ajokorttia. Miehen jokaisen sanan sai itse punnita ja arvioida mitä kannatti uskoa. Ei mitään tavanomaisesta poikkeavaa siis. Räpiköitiin teltta pystyyn kovassa tuulessa ja hämärän jo laskeuduttua. Sitten kermalla ja leipäjuustolla höystettyä porokeittoa ensimmäistä kertaa kaasulla keitettynä ja seurue oli valmis yöpuulle.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_1

Karigasniementie ja matkalaiset.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_2

Lämpimästä syksystä huolimatta puista löyti hienoja sävyjä.

Su 14.9. Karigasjoki–Stuorrageadggaja-joki, 9 km

Herättiin talvimakuupussien lämmöstä sikeiden unien jälkeen sateen ropinaan. Päätettiin loikolla kunnes sade lakkaa. Ja kylläpä kannatti, sopivan tovin päästä aurinko löysi tiensä pilvien lomasta ja verkkainen aamupuuhastelu alkoi. Vasta pari sadepisaraa teltan kankaaseen sai pakkauspuuhiimme liikettä. Touhutessamme ohi vilahti harvinaisen hyvännäköinen riekonmetsästäjä. Keksin asiaa joelle, jossa mies piti taukoa. Kuulemma yhdellä kammilla olisi odottamassa puoli pulloa jallua. Houkuttelevasta vinkistä huolimatta päätettiin pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja suunnattiin jo päivän ollessa pitkällä mönkijäuraa avotunturiin kohti Oadnatcohkkan rinnettä. Tarkoituksenamme oli siis tukeutua erämaa-aluetta halkovaan vanhaan Karigasniemi-Inari -postipolkuun. Aiemmin mainitsemani Hansin mukaan reitti on virheellisesti nimetty postipoluksi, posti on kuulemma aina kulkenut nykyistä autotiepohjaa, eikä kairassa. Mutta Hansin jutuissa oli välillä myös oima annos lapinlisää, että tiedä häntä.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_4

Lopulta avotunturissa, kohti Oadnatcohkkan rinnettä, maisema pohjoiseen.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_6

Mistä tuo taivas ilmaantui?

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_7

Hiskillä ei paljon kantamukset rötköttelyä häiritse.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_8

Hanne popsii retkievästä.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_9

Kaikkialla oli makeita kaarnikoita.

Öinen tuuli oli vienyt suurimman osan lehdistä ja näytti siltä kun yhdessä yössä oltaisiin hypätty ajassa kuukausi eteenpäin. Avotunturissa taivas alkoi tummua vauhdilla ja päätettiin kiirehtiä Vudjnosjohkka-joen yli suunnatessamme kohti Vudnjoscohkkan tasankoa. Jokilaaksossa sadehousuja vaihtaessa ja pähkinöitä mussuttaessa katosi myrskytaivas näkymättömiin yhtä nopeasti kun oli ilmaantunutkin. Keli tunturissa toden teolla vaihtui nopeasti. Taikauskoisina päätettiin kuitenkin jatkaa matkaa kuorihousuissa. Matka eteni hitaasti kun maassa oli suurina mättäinä kypsiä puolukoita ja kaarnikoita, joita jumitimme popsimaan useaan otteeseen. Mutta eipä meillä ollut kiirettä. Pienen harhailun päätteeksi löysimme itsemme lopulta piskuiselta postipolulta. Polku vietti alas kohti Stuorrageadggaja-puroa ja päätimmekin pistää teltan sen edustalla olevaan tunturikoivikkoon. Telttapaikkaa etsiessä kadotimme välillä hyvinkin huomaamattoman polun ja tulimme myöhemmin huomaamaan, että sillä pysyminen vaati keskittymistä.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_12

Maailman kätevin uusi hankinta, Fjällrävenin vesipussi!

Trangia porisutti meille iltaruoaksi chevre-rucola -pastaa mehevöitettynä ilmakuivatulla kinkulla, jälkiruoaksi valittiin Xante-teetä ja karkkeja. Viikkoja kerrytetty univelka alkoi painaa ja silmä luppasemaan jo yhdeksän maissa, niinpä alettiin asettelemaan makuupusseja parhaille sijoille. Pian teltan porstuasta kuului Hiskin kuorsausta ja Simokin veteli jo hirsiä maakuupussiin selkäänsä lämmitellen. Kenellä sitä univelkaa olikaan..?

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_11

Vesipussi kykenee oleilemaan itsekseen maassakin!

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_13

Ilta-aurinkoa tunturikoivikossa Stuorrageadggaja-puron yllä.

 

Ma 15.9. Stuorrageadggeaja-joki–Stuorraäytsi, 10 km

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_14

Uhrilahjoja seidalle.

Yön levosta reipastuneet koirat päättivät aamukahdeksalta oma-aloitteisesti avata teltan vetoketjun ja vaihtaa paikkaa. Loikoilimme silti vielä kunnes nälkä pakotti aamupalan väkerrykseen. Päivälle oli tiedossa rento etappi postipolkua kohti Stuorraävzin kanjonia ja Stuorraäytsin tupaa. Edessä Stuorrageadggeoaivin rinteellä näkyi yksinäinen ja harvinaisen suuri siirtolohkare. Polun kulkiessa sen vierestä pääsisin tutkimaan sitä tarkemmin, ties vaikka se olisi vanha seita. Tovia myöhemmin arvelut osoittautuvat oikeiksi. Kivessä oli suuri halkeama, joka oli täynnä sarvia ja luita, uhrilahjoja seidalle.

Parin polun kadottamisen, kaarnikan naposteltun ja leppoisan löntystelyn jälkeen päädyttiin Stuorraäytsin kanjonin äärelle. Polku kulki kanjoin pohjalle ja sieltä seurattiin poroaitaa länteen kohti Stuorraäytsin tupaa. Eteneminen oli paikoin hidasta ja jälkikäteen totesimme, että olisi kannattanut kulkea kanjonin reunaa avotunturissa ja laskeutua sieltä suoraan kämpälle. Ilmassa alkoi olla pientä savun tuoksua ja arvelimme, että tänään saatettaisiin nähdä ihmisiä. Tuvalle päästyämme laskimme, että sen lähettyvillä aikoi sinä iltana majoittua peräti kahdeksan henkeä. Tuvassa oli jo yöpyjiä ja sen verran miehekäs tuoksu että, päätimme pystyttää teltan lähimetsään. Hieman huolestuneina ja kokemattomina kaasun riittämisestä keiteltiin iltapöperö tuvalla. Helsinkiläisistä tupa-asukeista ei ollut seuraksi, joten siirryttiin pihalle syömään ja kuuntelemaan rennompaa hämäläistä haastelua siitä kuinka monen miljoonan taalan kuvia oranssina hehkuvasta auringonlaskusta saisi.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_15

Stuorrageadggeoaivin seitakivi, kaiketi.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_16

Simo oli itsenäinen Lonely Rider, kunhan öisin pääsi makuupussin kylkeen.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_18

Pieniä tunturin tuulia.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_20

Vanha polku kiemurtelee ja hyödyntää maaston merkkejä hauskasti.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_19

Hanne ja suuri huijaus, ”tuleeko joku jostain?”.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_17

Retkijuna.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_21

Stuorraävzin kanjonin/kurun pohjalla.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_22

Stuorraäytsin tuvan tuhannen taalan auringonlasku.

 

Ti 16.9. Stuorraäytsi–Ceavrajohka-joki, 13 km

Ihmiskohtaamisista huolimatta tai kuka ties, ehkä juuri niiden takia päätettiin, että tuvalla emme olisi toista yötä. Juomavesi oli tuvalla huononlaista (suohon kaivettu kuoppa, jossa vesi ei vaihtunut), nukkuma-alusta oli muhkurainen ja jostain syystä teltassa oli tuskaisen hikistä nukkua, vaikka yöllä oli ollut pakkasta. Aamun huomioihin kuului myös, että Suomen Armeijan vedenpuhdistustabletteja ei tule käyttää kuin äärimmäisessä hädässä. Päätimme kokeilla suoveteen monessa reissussa mukana kulkeneita tabletteja, vähemmän onnistunein lopputuloksin. ‘Puhdistetusta’ vedestä tuli aivan karmean makuista, desinfioiva aine, kloori, maistui ja haisi läpi kaikesta, mehusta, puurosta ja kahvista tuli melkein syömä- ja juomakelvotonta. Aamupalan ‘nautittuamme’ Hanne totesi, että tabletteja voi siis käyttää vain, jos on tekemässä uima-allasta tai omasta virtsastasi juomakelpoista. Yöks, haistan ja maistan ‘Glory-kahvin’ edelleen.

Lähdimme matkaan ja Stuorraäytsin kurua itään kävellessä huomasimme, että järvien rannoilla olisi ollut tuvan metsään verrattuna paljon parempia telttapaikkoja, tasaista kangasta ja puhdasta vettä. Keli oli ilmeisesti aivan liian hyvä ja kamppeet liian kuivia, että olisimme osanneet arvostaa tuvan palveluita. Katsoimme varjon puolella kulkiessamme t-paidoissa ällistyneinä vielä iltapäivälläkin jäässä olevia lampia.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_23

Kello oli reippaasti iltapäivän puolella, päällä oli t-paita ja lampi oli jäässä!

Aurinko paistoi ja matka jatkui polun noustessa kurusta Stuorraskaidin avotunturiin. Lounastauolla kaivoin kiikarit ja taustalla olevan Utsjoen ja Inarin rajatunturin Geatkebassin rinteillä näkyi ihmisiä. Sopivan kaukana, seuraavat päivät saikin olla täysin rauhassa. Jatkettiin polkua poroaidan sivuitse alas Ratnojohka-joelle, missä polku hukkui hetkeksi. Leppoisaan tahtiin tottuneina päätettiin yöpyä seuraavassa laaksossa ja reissun mahtavin ja tasaisin telttapaikka löytyikin Ceavrajohka-joen latvojen välistä komean harjun päältä. Aurinkoisen päivän päätteeksi intouduttiin ensimmäisiin ja kovin raikkaisiin peseytymispuuhiin joessa.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_24

Kurusta kohti avotunturia.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_26

Syyskuussa avotunturissa t-paidassa, mukavaa!

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_27

Tunturissa polkua oli vaivaton seurata.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_25

Simo havainnoi seudun eläimistöä.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_28

Jaffakeksit, reisussa aina yhtä maittavat mutta huonosti koossa pysyvät.

Ke 17.9. Ceavrajohka-joki–Vuomajoki, 11 km

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_30

Hiski aina yhtä aktiivisena aamutoimissa.

Ensimmäinen havahtuminen oli aamukahdeksan maissa, mutta koska ennen yhdeksää ei ruukattu herätä, loikoiltiin vielä. Aurinko paistoi taas hienosti.

Päivän aikomuksena oli seurailla postipolkua reilu 9 km ja poiketa siltä kohti Peltojärven viereisiä avotuntureita Vuomajokea seuraillen. Matkan varrella oli ainakin kartan mukaan komea Piekanaäytsin kuru. Laskin, että nykyiseltä telttapaikalta Peltojärven takaiselle telttapaikalle oli n. 23 km, se olisi rentoiluun tottuneille liikaa yhdelle päivälle. Näin ollen teltalle etsitään sopiva sija jostain Vuomajoen varresta.

Urroaivin ja Piekanaäytsin välissä piti ensimmäistä kertaa ottaa kengät pois ja kahlata Kielajoen yli. Piekanaäytsille suunnattaessa kadotimme polun kosteassa metsässä lopullisesti ja suuntasimme ylös avotunturiin. Siellä pidettiin verkkainen lounastauko. Makasin telttapatjalla ja mittailin tunturikoivun latvustoa kun Havukka-Ahon ajattelija konsanaan. Keli oli edelleen t-paitaosastoa, mutta tummia pilviä alkoi vähitellen ilmaantua. Vähän myöhemmin telttapaikka löytyi suunnitelmien mukaan Vuomajoen törmältä ja maisemana oli seuraavan päivän ensimmäinen etappi Soarvegielas-tunturi. Taas pikainen ja kovin viileä pesuoperaatio joessa. Illalla alkoi tunturien yli tulla toden teolla tummia pilviä ja pieni huoli alkoi kalvaa seuraavan päivän n. 12 km avotunturisuunnistuksen näkyvyydestä. Tarkoituksena oli siis päästä Peltojärven itäpäässä Peltoaivin alla kulhossa olevalle pienelle järvelle (järvelle en ole löytänyt kartoista nimeä). Katsottiin varmuuden vuoksi myös varmempi, mutta hitaampi reitti soisen Vuomajoen ja tunturien välistä kohti Peltojärven länsipäätä. Iltaruoalla sopivasti kummitusjuttuja ja telttaan odottelemaan unta ja huomista keliä. Ilmassa oli pientä pyöriskelyä ja lopulta piti kaivaa korvatulpat kun alkoi mielikuvitus laukata liikaa kaikista yöllisistä luonnon äänistä.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_29

Yksi monista aurinkoisista aamuista.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_31

Ceavrajohkan kirkkautta.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_32

Taas t-paidassa, ja kuuma oli silti!

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_33

Pientä posetusta ylityspaikkaa etsiessä.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_34

Kielajoen ylitystä hyväksi havaitut neopreenisukat jalassa.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_37

Maassa kesä, puissa syyskuu ja lokakuu samaan aikaan.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_36

Koko kööri juomatauolla.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_38

Hiski vetää hirsiä n. kolmen minuutin päästä kun rinkka on laskettu maahan.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_39

Taivaita mittailemassa.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_42

Telttapaikka Vuomajoen törmällä.

 

To 18.9. Vuomajoki–Peltoaivin kulhon järvi, 14 km

Ensi kertaa kaasun kanssa liikkeellä ollessamme olimme alkuun neuroottisia sen riittävyydestä. Marinolin äänettömyyteen verrattuna kaasu kohisi voimallisen äänekkäästi. Olimme kuitenkin heränneet jo kuudenteen retkipäivään ja ensimmäinen 500 g patruuna oli edelleen käytössä, vaikkakin hyvin säästeliäällä käytöllä. Kuvittelimme olevamme viimeisiä Marinol-käyttäjien jäänteitä, mutta myönsipä periatteen mies Suunnistaja-Jukkakin vielä läträävänsä nesteillä! Nyt oli kuitenkin tullut hyvin selväksi, että litkut saivat jäädä. Kattilat eivät nokeutuneet, lämmitystehoa saattoi säätää helposti, kaasu painoi paljon vähemmän eikä vuotanut. Makasin keitinmietteissäni vielä teltassa, edellisillan uhkakuvat muistissa. Hymähdin kun muistin, että oltiinpa vielä naureskeltu, että rakennetaan risudonitsi tai rinkkalautta ja sauvotaan jokea pitkin Peltojärvelle. Ei voisi eksyä vaikka huono keli yllättäisi, olipa loistosuunnitelma. En kuitenkaan maakuupussista kuullut että ulkona tuulisi, vaikutti myös melko selkeältä. Uskaltautuisin pian tarkistamaan.

Kaiken hössötyksen jälkeen keli olikin mitä mainioin, lämmin ja aurinkoinen! Aloitettiin patikka Vuomajoen jouksua seuraten pienelle järvelle, josta suunnattiin kohti Soarvegielasta ja avotunturia. Ja olipa siellä ihana kävellä, tasainen maasto, kypsiä kaarnikoita ja näkyvyyttä kymmeniä kilometrejä. Lisäksi maastossa oli kaikkialla porojen pudottamia komeita valkoisia sarvia. Täällä ei tainnut ihmisiä ruuhkaksi asti olla. Suunnistaminen, tai pikemminkin vain kartan luku, oli helppoa ja matka joutui. Soarvegielakselta suunnattin Karhuojan laaksoon kautta kohti Peltoaivia. Sen kahden huipun väliin avautui komea kulho, jonka pohjalla oli upeita hiekkaisia harjumuodostelmia ja järvi, jonne suuntaisimme yöksi.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_44

Hanne ja lantiovyöpatentit.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_41

Näitä tarttui matkaan useita. Niistä tulee sitten joskus komea kattokruunu hirsitupaani.

Hiekkakankaalta löytyi loistava telttapaikka ja pian Trangia oli taas porisemassa meille iltaruokaa. Huolia aiheuttanut etappi olikin koko reissun komein ja huolettomin! Ruoka valmistui ja upposi, mutta ei juuri maistunut, Blå Bandin Spicy Barbeque -pussipata ja soijarouhemöykyt eivät todellakaan olleet onnistunut kombinaatio. Jopa Hiski vähän nirpisti kun tuli hänen kattilan esitiskausvuoronsa. Illan hämärtyessä piti kaivaa kaikki mukana olevat vaatteet päälle ja lipastaa vähän lämmikettäkin, keli alkoi todella viilentyä. Olimme jo mässyttäneet jälkiruokakarkit ja vielä oli valoisaa, joten mieleni teki vielä hilpaista lähitöyräälle katsomaan maisemia.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_43

Hiski ja päivän jännittävin hetki.

Koko matkan harppoessani harjulle lähti jalkojeni juuresta lentoon riekkoja,  käkättäen suuntasivat taivaalle. Seisahduin jyrkänteen reunalle. Oli kylmää ja kirkasta, mutta tyyntä, alhaalla kohisi Peltojoki, edessä levittäytyi vielä ruskan väreissä leiskuva erämaa ja avotunturit vartioivat takana. Kaikista kamerantapaisista laitteistani oli akut tyhjänä, ei tarvinnut miettiä, että pitäisikö jotain vielä kuvata. Aika tuntui pysähtyvän. Tunnistin saman haikean, mutta vahvan olon, jonka tietynlainen musiikki sai minussa aikaan. Kykenin musiikin avulla helposti katoamaan näppäimistöni äärestä jonnekkin kauas vuorille ja avariin maisemiin. Kaikki katoaisi ympäriltäni. Paitsi, että juuri tuolloin olin oikeasti juuri siinä, avaran maiseman edessä tuntemassa sitä samaa sinistä oloa. Olimme kulkeneet jo viikon ja edessäni oli silti kuljettavaa vielä vaikka millä mitalla. Olin hetken yksin erämaan kanssa. Ei ollut mitään syytä kaivata muualle tai miettiä miksi olin juuri siellä. Saattaisin jopa uskaltaa muotoilla asian niin, että tunsin oloni onnelliseksi.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_45

Suurelta näyttävä pieni lampero ja taustalla pieneltä näyttävä suuri Peltojärvi.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_46

Taisi olla vähän pidempi kuiva jakso tunturissa.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_47

Telttajärvi, harju ja retkeilijät.

AnnaPakkanen_Muotkatunturit2014_48

Reissun viimeinen kuva, johon mukana olleet tekniset vempaimet kykenivät. Matkailijat ja maaginen harju.

Pe 19.9. Peltoaivin kulhon järvi–Muotkan Ruoktu, 13 km

Telttakunta heräsi kylmään aamuun, vesipussikin oli jäässä. Reissun kahdeksannen verkkaisen aamupuuhastelun jälkeen suuntasimme alas Peltojoelle, josta alkoi selkeä polku kohti Muotkan Ruoktua ja autoa. Askel oli kevyt ja tukka olisi voinut olla vauhdista putkella, ellei se olisi ollut niin likainen. Aurinko paistoi taas. Välillä nuokuttiin kuivalla kankaalla lämmöstä nautiskellen, mutta vähitellen alkuperäinen idea yöpyä teltassa parin kilometrin päässä autosta alkoi unohtua suihkun ja kunnollisen ruoan vallatessa mielen. Houkutuksille heikkoina löysimme itsemme alkuillasta suihkunraikkaina tepastellen lämpimästä mökkeröisestä kohti Muotkan Ruoktun päärakennuksen notkuvia lihapatoja. Hetken päästä oli hyvin kotoisa olo. Kaikki tuvassa istuvat, me mukaan lukien, hörisimme paikan pitäjän, Hansin, jutuille. Vastuu jäi usein kuulijalle, mutta tupa ja kaikki sen ympärille levittäytyvät karut erämaat saivat käsittämätöntä lämpöä vanhan miehen ehtymättömistä kaskuista.

La 20.9. Muotkan Ruoktu (–Rovaniemi)

Aamu oli harmaa ja yöllä oli ollut reilusti pakkasta. Meitä moukan tuurilla seurannut komea keli oli tiessään. Pilvet roikkuivat matalalla ja alkoi voimistuva tihkusade. Auton mittari näytti aamuyhdeksältä -0,5 c kun aloitimme paluuköröttelyn kohti Rovaniemeä. Kesä oli tainnut taittua pikaisen syksyn saattelemana talveen.

***

Olimme viettäneet seitsemän päivää erämaassa, kävelleet 5-7 tuntia ja 9-14 kilometriä päivässä, yhteensä 76 km. Vielä paraneva nilkkani ei olisi juuri sen kovempaa suoritusta kestänytkään. Nukkumaan oli menty joka ilta pimeän tultua yhdeksän-kymmenen maissa ja herätty aikaisintaan yhdeksältä. Saimme siis unta vähintään kellon ympäri joka yö. Huomasin reissun jälkeen sunnuntai-aamuna, että unta ei enää riittänyt aamuseitsemän jälkeen. Ja totesin myös pääni pullistelevan kaikenlaisista ideoista. Taisivat akut olla täydessä latingissa. Olimme olleet lepovaelluksella!

Edellisyönä Rovaniemelle satoi vankka ensilumikerros. Pohjoisempana ensilumi kuorrutti kairan juuri sieltä lähdettyämme. Alkaa taas rauhallinen ja hämärtyvä ajanjakso. Nyt kannattaa suunnata tuntureille, siellä on rauhallista kun kaikki matkailijat ovat palanneet koteihinsa ja lukemattomat autiotuvat odottavat tyhjinä lämmittäjiänsä.

Pysähtyneitä hetkiä toivottaen, 

Anna

 

<a href=”http://www.bloglovin.com/blog/12930717/?claim=vnv9e5nvqcd”>Follow my blog with Bloglovin</a>

8 thoughts on “Taivaita mittailemassa Muotkalla

  1. Kiva lukea aina näitä tarinoita. Itse kävin syyskuun ekalla viikolla Muotkan eteläreunoilla vaihteeksi. Siellä ei ollut niin helppokulkuista, mutta ei yhtään ihmistä ja erämaatuntu oli vahva. Sinulla on aika sama filosofia vaeltaa, kuin minulla. Ei kiirettä, pitkät unet, parasta on avarassa makoilu. Ainoa ero on se, että minä en halua aamuisin vetkutella…

    Hanu

    Tykkää

    • Katsoin alun perin kartasta, että eteläreunoilla oli hyvän näköistä maastonmuotoa ja kallioita, mutta tosiaan, eteneminen jäi mietityttämään. Sain sitten suosituksen aloittaa pohjoisesta ja niinpä sinne suunnattiin. Aamutoimet ovat rauhallisia, mutta pelkällä vetkuttelulla ei kyllä päivä käynnistyisi ikinä! 🙂

      Tykkää

  2. Satu

    Ihanasti kirjoitettu. Täytyy tosissaan alkaa harjotteleen kartanlukutaitoa ja kompassia et pääsee pois merkityiltä reiteiltä. Haluan Muotkalle omien malamuuttien kanssa =)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s