Pakkaamisen sietämätön keveys

Normaali

Koska pakkaaminen on aina yhtä tylsää, ajattelin jakaa tuskani muille! Olen siis ylihuomenna lähdössä viikon vaellusreissulle Muotkatuntureiden erämaa-alueelle ja koitan vältellä ja keventää harmillista pakkausvelvollisuutta kirjoittamalla siitä.

Tavarani siirtyvät laukkuihin ja reppuihin harva se viikonloppu, mutta koskaan se ei varsinaisesti ole ollut lempipuuhiani. Pakkaaminen on ärsyttävää, koko tuleva reissu pitää käydä ennakkoon läpi ja arvioida mitä kaikkea siellä saattaa tarvita. Pitää keskittyä, miettiä mitä kaikkea voi sattua ja pohtia mitkä vaatteet ja tavarat sopivat keliin ja aktiviteettin parhaiten. Useimmiten reissuun lähtö tapahtuu suoraan töistä, jolloin auton pakkaustetriksen pitää olla jo hyvällä mallilla edellisenä iltana, aamulla lisätään enää viimeiset nyssäkät. Niinpä itse pakkaus tapahtuu iltaisin, kun tekisi mieli tehdä kaikkea muuta kun keskittyä, miettiä ja yrittää olla järkevä.

Lukemattomien pakkausten jälkeen olen alkanut kehittää erilaisia rutiineja ja hyviksi havaittuja tapoja. Niinpä olenkin nykyään vannoutunut pussipakkaaja. Pakkaan tavarat eri värisiin pusseihin sisällön mukaan. Näin erotan heti jo pussin väristä, mitä se sisältää. Laukku tai reppu on helppo purkaa ja pakata taas, kun kaikki tavarat liikkuvat pussitetuissa erissä. Pieni kosteus ei myöskään haittaa kun pussit ovat vähintään kosteutta hylkiviä. Vaatteille käytän vielä lisäksi vesitiivitä kiinni rullattavia säkkejä. Niistä saa puristettua kaiken ylimääräisen ilman pois, jolloin ilmavat vaatteen mahtuvat paljon helpommin mukaan. Käytössä on mökkireissulla kolme säkkiä: keltainen (alusvaatteet + sukat), punainen (välikerrosvaatteet) ja sininen (päälikerros). Vaelluksilla usein käytössä vain keltainen alusvaatesäkki ja sininen yleisvaatesäkki, joka muuten toimii myös loistavasti tyynynä. Jopa paljon ympäri maailmaa bisnesmatkaileva äitini käyttää värikoodattua pussijärjestelmääni!

Tässä tyhjä laukku ja viikonlopun tavarat

Tässä tyhjä laukku ja viikonlopun tavarat

Pakatessani pari viikkoa sitten viikonlopun Saariselän maastopyöräkisareissua varten, otin huvikseni kuvia pakkausjärjestelmästäni. Jännäsin ehkä vähän itsekin, että näinköhän tulevat reppuun mahtumaan, mutta hyvin kävi, vetoketjut puristuivat kiinni. Majoitus tapahtui mökissä, jossa oli sähköt, mutta ei juoksevaa vettä.

Tyhjä laukku ja pussipakkaajan järjestelmä

Tyhjä laukku ja pussipakkaajan järjestelmä

  1. 90 l duffel-laukku
  2. Kevyt päivä/pyöräilyreppu
  3. Lakanat ja pyyhe
  4. Alusvaatteet, sukat, pipo, buffi
  5. Päälikerrokset (takit, housut, säärystimet)
  6. Pyöräilykypärä
  7. Välikerrokset (kerrastot, fleecet)
  8. Koiran tarvikkeet (ruoka, vetovaljaat ja -narut, remmit yms.)
  9. Toilettilaukku
  10. Pyörän huolto/korjauspussi
  11. “Eräpussi” (kuksa, puukko, hyttyssuihke, laturi yms irtotavara)
  12. Pyöräilykengät
  13. Miljoonapussi
  14. Ensiapu-pussi
  15. Vaelluskengät
Tadaa! Vain kypärä jäi irtomatkaajaksi.

Tadaa! Vain kypärä jäi irtomatkaajaksi.

Ennen vaellusta ja kairaan painumista

Jos varusteet ovat pääosin kunnossa, ei vaellukseen tarvitse valmistautua kuin noin viikkoa ennen pienillä puuhilla. Kartan hankin tosin usein aiemmin, jos sen saatavuudesta ei ole tarkkaa selvyyttä, mutta myös siksi, että pääsen suunnittelemaan reittiä. Reitin suunnittelussa tiirailen tiuhaan myös Metsähallituksen retkikartta-palvelua, se on kyllä monellakin tapaa kullan arvoinen työkalu maastossa liikkujalle. Vaellusta edeltävällä viikolla vahaan vaelluskengät mehiläisvahalla, leikkaan varpaankynnet (jos ne leikkaa liian myöhään, voi helposti vaelluksella syntyä hankaumia tai tulehduksia), tarkistan ea-pussin sisällön (ylensä pitää ostaa lisää rakkolastareita ja urheiluteippiä), tarkistan miljoonapussin (lähinnä varapattereiden osalta), teroitan puukon (tai teroittaisin jos teroituskivi ei olisi hukassa) ja lataan eri laitteiden akkuja (kamera, otsalamppu, kännykkä, vara-akut). Lopuksi, vapaalaskureissujen turvallisuusrutiineista oppineena, ilmoitan jollekkin juuri ennen matkaan lähtemistä aiotun reitin ja arvioidun aikataulun.

Alla on lista mitä tälle reissulle pakkaan itselleni ja koiralle mukaan.

  • miljoonapussi
  • ensiapupussi
  • juomasäkki
  • kenttäpulloja
  • termospullo (harkinnassa vielä)
  • Trangia ja kaasua
  • makuualusta
  • makuupussi (todennäköisesti mukaan tulee painava mutta lämmin Joutsenen untuvapussi)
  • teltta (McKinley Kathmandu 3 hengen megapainava, mutta luksustilava)
  • vaatteet: vaellussukkia 3 paria, villasukkia 2 paria, alushousuja 7 kpl, urheilurintsikoita 3 kpl, merinokerrasto, fleecekerrasto, ohuet kalsarit (sukkahousu), urheilukerrasto, villapaita tai kevytuntuvatakki, kuorihousut ja -takki, vaellushousut, pipo (ohut + lämmin), kauluri/buffi, lippis, hanskat (1-2 paria), säärystimet
  • vaelluskengät ja maastolenkkarit/crocsit
  • retkipyyhe
  • ”toilettilaukku”: hammasharja- ja tahna, kasvorasva, harja, pinni ja dödö
  • kirja
  • “eräpussi”: otsalamppu, kuksa, puukko, lautanen, spork/luha, tulitikut
  • kartta, karttalaukku ja kompassi
  • koiran tarvikkeet: kuivaruoka, kuivattu jauheliha tms, ruoka/juomakippo, pari suojatossua, hoitovoidetta, harja, vetonaru, pitkä remmi, valjaat, kaulapanta, koiran oma kantoreppu
  • autoon paluuta varten vaihtovaatekerta ja juomista
Miljoonapussin sisältö

Miljoonapussin sisältö

Jo aikanaan eräopaskurssilla meille opetettiin, että kairassa pitää aina olla matkassa miljoonapussi. Siinä on kaikki tarpeellinen pikaiseen korjaustarpeeseen tai hätätilanteen varalle. Omani on vielä vähän vajavainen, mm. naulat ovat kadonneet jonnekkin matkan varrella, samoin kun puukonteroituskivi. Mutta nyt miljoonapussini sisältää seuraavat tavarat:

  • Nippusiteitä
  • Erilaisia naruja (myös pitempi köysi olisi hyvä)
  • Kuivia tuohia
  • Tulitikkuja
  • Kiikarit
  • Nenäliinoja
  • Jeesusteippiä
  • Linkkari
  • Pilli
  • Karhunlankaa ja neula
  • Sytkäri
  • Rautalankaa
  • AA ja AAA-koon pattereita
  • “Rescue kit” (sis. mm. siimaa ja koukun kalastukseen, peilin, minikompassin ja avaruushuovan)

Reissun odotetuin eli ruoka

Kaikessa mukaan otettavassa ruokatavarassa minimoidaan pakkausjäte, kaikki erillisessä pakkauksessa oleva pakataan uudelleen käytettäviin ja suljettaviin Minigrip-pusseihin. Tässä kohtaa olen merkkiuskollinen, halpaversiot Minigripistä joko sulkeutuvat huonosti tai eivät muovin venymättä suostu avautumaan. Omissa muosipusseissaan ne kestävät siirtelyä ja kosteutta ja ruoat saa tarvittaessa myös kuivana viilennettäväksi jokijääkaappiin. Myös mukaan tuleva kirja ja mahdollinen muu kosteudelle altis kannattaa pakata Minigripiin.  Ruoka on usein reissun eniten intohimoja aiheuttava aihe, siitä haaveillaan jo vaikka leiriin olisi vielä pitkä taival. Majapaikan lähestyessä on parasta antia suunnitella ja makustella mikä mukana olevista ruoista maistuisi juuri tänään.

Viikon vaellukselle tunturiin kahdelle naiselle lähtee mukaan:

Pääruokapussi

– 7-8 pata-/pastapussiruokaa (patapusseja 1 ps/2 hlö, pastapusseja 1 ps/hlö) ja jokaiseen sopivat lisukkeet (pekoni, parmankinkku, tonnikala, sieni tms),

– jälkiruokia ja herkkuja (mm. keksejä, suklaata, karkkia, lättyjauhoseos)

– sadepäivän ratto/hätävara: pari pientä pulloa Strohia tai muuta teehen lisättävää

Aamupala ja lounaspussi

– aamupalaa 6 kpl: pikapuuropusseja, kiisselipusseja, leipää, voita, juustoa, leikkelettä, teetä, pannukahvia

– lounas 8 kpl: pussikeitto/leipä, jälkiruoka

– välipalat 8 kpl: suklaapatukoita, muro-, ja pähkinäpatukoita, suklaata, kuivattuja marjoja/hedelmiä

Tavarani siis ovat teoriassa jo täysin pakatut, enää uupuu pieni käytännön toteutus. Olenpa samalla tullut rustanneeksi huomiselle myös kauppalistan ruokia varten, heh! Sähköjen piiriin palattuani rustaan tänne mitä reissulla Muotkatuntureille näkyi.

Pakkaamisiin!

Anna

 

2 thoughts on “Pakkaamisen sietämätön keveys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s