Rähjääntyneiden vaatteiden tähden

Normaali
AnnaPakkanen_Kilpisjarvi2010

Hiski ja Kilpisjärven rapsakka maaliskuu hiihtovaelluksella vuonna 2010.

Ajatus blogista muhi kauan mielessäni. En varsinaisesti vietä paljon aikaa kotonani, olen harvoin kahta viikonloppua peräkkäin kämpillä. Havahduin joskus siihen ajatukseen, että ehkä reissailuistani riittäisi jutun juurta muutenkin kuin tyhjänpäiväisiin kehuskeluihin Facebookissa. Ja lopullisen innostuksen bloginpystytykseen sain eräänä toimieliaana keskiviikkona kauan haaveiltujen suunnitelmien toteuduttua.

AnnaPakkanen_Sarek2013

Lounassumpit Sarekissa kesällä 2013.

AnnaPakkanen_Pyhakuru2014

Pallaksen Pyhäkuru toukokuun 2014 lopussa kello neljä aamulla.

AnnaPakkanen_marjassa

Jättikarpaloita Patokoskelta.

Asun Rovaniemellä, ulkoilijan seuduilla. Minulla on eräoppaan ammattitutkinto Muoniosta ja Taiteen maisterin tutkinto Lapin yliopistosta. Teen töitä graafisena suunnittelijana mainostoimistossa. Suurin osa vapaa-ajastani kuluu kaukana neljän seinän sisästä. Välillä tuntuu että koti on vain reissuista palautumista ja pyykinpesua varten! Minulla on viisivuotias alaskanmalamuutti Hiski, joka pitää huolen reippailusta laiskimpinakin päivinä. Reissuni koostuvat retkistä lähimetsiin, kalastuksesta, koirantreenausreissuista, vaelluksista Lapin tuntureille sekä Ruotsiin että Norjaan, maastopyöräilyretkistä, latu- ja umpihankihiihdosta, kaikenlaisesta hauskasta uuden kokeilusta (kuten varjoliidosta) sekä laskureissuista, erityisesti suuresta intohimostani vapaalaskusta kaikkialle missä on hyvää lunta ja laiha lompakkoni antaa myöten.

AnnaPakkanen_Kebnekaise2011

Hiski tärkeissä tehtävissä kohti Kebnekaisea talvella 2011.

Tänä kesänä olen retkeillyt Pohjois-Norjassa; bongaillut jäätiköitä, kiivennyt moorenikivikoissa ja kallioilla ja peseytynyt jääkylmässä meressä.

AnnaPakkanen_Holmbuktinden2014

Holmbukttindenin alla, varpailla kuuma ja selkä jäässä kun takana hohkaa jäätikkö.

Kävin myös Etelä-Ranskassa, siellä totesin, että viileän asukki voi myös nauttia paahteessa retkeilystä, kunhan vain päättää niin. Uskomaton oli maisema 1132 metriä korkealta huipulta, takana Alpit, edessä Välimeri sekä Ranskan ja Italian Riviera, seurana reipas työmatkan aikaerosta kärsivä äitini.

AnnaPakkanen_Riviera2014

Rivieraa, selkeästi eikö?

 

Seuraavana pidempänä reissuna on vuorossa viikon vaellus Muotkatuntureille. Ainoa viikko, jonka vakivaelluskaverini sai vapaaksi oli pahimpaan ruska-aikaan, joten erämainen ja poluton kohde on omiaan jos haluaa vältellä syyskuussa runsaana parveilevia “mätölehtien vahtaajia”. Muotkatuntureilta riittää varmasti kerrottavaa, siitä siis lisää tuonnempana. Myöskin jatkossa mielessä tulee olemaan yhä enemmän kaukainen haave, joka on lopulta toteutumassa. Tuona aiemmin mainitsemanani toimeliaana keskiviikkona varasin itselleni ja nelijalkaiselle kamraatilleni majoituksen piskuisesta yksiöstä 89 yöksi Chamonix’sta. Lähden siis Alpeille kolmeksi kuukaudeksi laskemaan ensi tammikuussa!

 

AnnaPakkanen_Tromssa2013

Viimeaikoina on tuntunut vieläkin vaikuttavan eräs tapahtuma viime joulukuulta. Olin siihen asti ollut onnekas ja selvinnyt kaikista läheltä piti -tilanteista lähinnä mustelmilla. Olin laskenut itsenäisyyspäivän tienoilla Pohjois-Norjassa taivaallisilla kaamospuutereilla jo kolme päivää. Kova lumimyräkkä oli vähän aikasemmin laantunut ja hyvää laskettavaa oli kaikkialla lumen koko ajan stabiloituessa. Pari päivää ensin Lyngenissä ja sitten Tamokin laaksoon tutkailemaan mitä hauskaa sieltä löytyisi. Ja löytyihän sieltä lunta! Autoa ei nähnyt aurattujen tienpenkereiden takaa. Löytyi myös iso liuta suomalaisia vapaalaskijoita (mikä ei sinänsä kyseiselle laaksolle ole mitenkään ihmeellistä), paljon oli myös tuttuja Rovaniemeltä. Helppo ja mukava Sjufjellet oli neljännen päivän kohteena. Tällä kertaa pieni keskittymisen herpaantuminen kostautui; edellisenä päivänä lasketun mäen täydellinen puuteri olikin yön aikana paikoitellen kovettunut ja liian luottavaisena laskiessani (kuitenkin vielä vajavaisin taidoin) sukseni tökkäsi ja kierryin nilkkani ympäri. Suksen side ei pehmeässä lumessa irronnutkaan. Järjetön kipu valtasi hetkeksi, tuli paniikki avata mono, mutta jostain järjen ääni käski lopettaa puuhat. Pakkasta oli noin -25 c, tuuli yltymässä, kello oli 12 ja pimeä tulisi viimeistään puoli kaksi. Aurinkoa ei ollut näkynyt kuukauteen, eikä sitä tulisi vielä kuukauteen näkymään. Mielessä kävi pieni epärealistinen “kyllähän minä täältä nyt itse alas tulen, perhana” -ajatelma ja sitä seurasi yritys kiinnittää mono takaisin sukseen, huonolla menestyksellä. Sitten toteamus, että kaikki ei taida olla kohdallaan kun polvea heilutellessa jalkaterä ei liiku, kuuluu vain loksahdus nilkasta. Reissusta taisi tulla heli-rando, skinnaten ylös ja hekolla pois, heh. Heliski kun on Norjassa kiellettyä. Soitin helikopterin ja sitä odotellessa paikalle sattui kuin ihmeen kaupalla osaavaa apua, vaikka häpeillessäni käskinkin heitä jatkamaan matkaansa, heiltä menisi hyvä lasku pilalle. Eivät jatkaneet matkaansa, onneksi. Kyseisten herrojen, Antte Lauhamaan ja Jaakko Postin, videossa on kuvaa siltä päivältä. Kylkeeni neuroottisesti liimautunut koirani taisi tietää, että nyt ei emännällä ole kaikki kohdallaan. Emäntä itse nolona ja vihaisena itselleen ajatteli, että perillä Tromssan yliopistollisessa sairaalassa varmasti silitetään vaan päätä ja käsketään juomaan kuuma mehua, että kyllä se siitä. Mutta eipä se ihan niin ollut, sain todella komeat maisemat yläilmoista mutta myös tiedon, että pohjeluu ja nivelsiteet oli poikki sekä nilkka sijoiltaan. Leikkaus Rovaniemellä, Tromssassa oli kahden päivän leikkausjono. Alkoi paluu Rovaniemelle läpi -38 c pakkasten ja siitä sitten vähän rauhallisempi ajanjakso elämässä.

AnnaPakkanen_auts

Ironisen osuvaa. John Muir: ”The mountains are calling and I must go”

Oli pakko todeta että kaikkea ei voi tehdä itse ja on osattava pyytää apua. Kovasti oppimista ja ikuinen kiitollisuus siskolle, joka riensi 7 kuukauden ikäisen vauvan kanssa Helsingistä Rovaniemelle avuksi.

AnnaPakkanen_Cham2014

Kun ei pääse suksille niin mennään sitten lumikengillä. Paras jalankuntoutusmaisema ikinä, Chamonix ja Les Drus!

Nyt jalka alkaa olla jo hyvällä mallilla, vaikka entisenlaista siitä tuskin tulee, nivelsiteet eivät oikein jaksa pitää nilkkaa oikeassa asennossa. Kovaa taistelua olen käynyt myös henkisesti, useasti on mäessä tuntunut, että ei enää uskalla mitään, jalat eivät tee sitä mitä käskee ja sama myöhemmin myös muissa lajeissa missä pitää ylittää mukavuusalue. On vain pitänyt todeta, että nyt on otettu vähän takapakkia, pikkuisen pitää höllentää omia vaatimuksia ja yrittää jatkaa siitä. Yllättävän vaikeaa sekin on myöntää. Mutta ainakin kropassani on nyt yksi kohta joka ei tule koskaa hajoamaan, nimittäin titaaninilkka!

AnnaPakkanen_Tomasrennan2014

Lakselvtindanen Tomasrennan huhtikuussa 2014 ja lasku jonka piti olla mahdollista vasta aikaisintaan seuraavana vuonna.

Se, että jossain asiassa tulee takapakkia, voi myös muuttaa tavalliset asiat suureksi iloksi. Muistan elävästi sen riemun tunteen, jonka koin Tromssalaisessa pizzeriassa viime huhtikuussa. Olin ensimmäistä kertaa jalan katkomisen jälkeen päässyt oikealle reilun viikon laskureissulle. Lääkärit sanoivat, että pääsen seuraavan kerran laskemaan vasta seuraavana vuonna, voisin ehkä kokeilla pääsiäisenä jotain kevyttä turistilaskua rinteessä. Silti olin paria päivää aiemmin selvinnyt elämäni haastavimmasta mäestä vain 4 kuukautta ja viikko siitä kun olin maannut leikkauspöydällä! Olin siis pizzeriassa, juuri ostanut hyvällä tarjouksella värikkään duffelilaukun laskukamoille, join jääkylmää kolaa, odotin pizzaa tulevaksi enkä olisi voinut arvata kuinka paljon riemuitsinkaan siitä että päälläni oli taas märät, hikiset ja haisevat laskuvaatteet!

AnnaPakkanen_Steindalsbreen2013

Rähjääntyneitä – tai oikeastaan jääraudoilla revittyjä – vaatteita hankkimassa jäätikkökurssilla Steindalsbreenillä kesällä 2013.

Mietin kauan mikä tulisi blogilleni nimeksi, reissuni kun eivät suuntaudu aina samanlaisiin kohteisiin tai aktiviteetteihin. Totesin itse nimittäväni usein reissujani huiteluksi – jotkut kutsuvat tyhjän hyppäykseksi. Reissuissani ei ole välttämättä aina ole selkeää tavoitetta, vaan päämäränä voi olla vain nauttia elosta pihalla – huidella mielensä mukaan. Ja tiedän reissuni onnistuneen kun kämpässä on paljon märkiä vaatteita kuivumassa.

 

AnnaPakkanen_StoraSjofallet2013

Allekirjoittanut hitaanlaisissa maastoissa Stora Sjöfalletissa kesällä 2013.

Toivotan kaikille paljon reissussa rähjääntyneitä vaatteita!

Anna

11 thoughts on “Rähjääntyneiden vaatteiden tähden

  1. Laura K.

    Ihan mahtavaa, että aloitit kirjoittelun! Näitä reissujuttuja lukee mieluusti. Ja kuvat on huikeita.
    En tiedä mitä tuumaat, mutta olis kiva jos silloin tällöin linkkaisit blogin fb-sivuille, kun on uusia tekstejä!

    Tykkää

    • Kysymys oli joutunu spammiloodaan. Mutta siis Hiski ei päässy heko-kyytiin. Sukset sain matkaan ja Hiski sai juosta poikien kanssa alas. Videossa (linkki tekstin seassa) näkyy kun Hiski hölkkää autolle.

      Tykkää

  2. jenni f

    Hei kivaa lukemista blogissasi:). Olenkin nähnyt kuvia fb:n muuttiryhmästä teistä. Itseäni kiinnostaisi koiran kanssa laskeminen ja hommasinkin muutin pennun alkukesästä. Olisi kiva tietää kuinka koiran kanssa laskeminen onnnistuu ja kuinka se oppii lukemaan maastoa? Entä ylös meno ym? Olen myös miettinyt sitä, jos esim Pyhällä menee expressillä ylös ja lähtee sieltä maastoon, kuinka koira oppii sen vai pitääkö vain tyytyä kipuamaan ja saakohan suomessa koiraa edes opettaa tuolihissiin. Muistelin vain joskus riksussa nähneeni koiran hississä ja siitä ajatus:)

    Tykkää

  3. Kiitos! Aion kirjoittaa tänne erillisen jutun koiran kanssa retkeilystä ja laskemisesta, lisää siis tulossa. Mutta pikaisesti vastauksia. Koira on useimmiten ylöspäin mennessä kiinni ja laskiessa irti. Harmina on useasti se, että varsinkin jos kivutaan samaa mäkeä useasti, alkaa sillä tylsistyttämään (”tämähän on jo menty ja vauhtikin on niin hidas”), jolloin siitä muotoutuu 40 kg personal trainer/punnus. Mutta ei pidä luovuttaa pojan marinoihin, se lopettaa ”kommentointinsa” pian. Alas mennessä sillä on aika straight forward-tyyli, täysillä suorinta reittiä alas. Eli kovin jyrkille tai vyöryherkille paikoille en sitä veisi, vaikka sitä ei jyrkkyys tunnu haittaavan. Vauhtihan ei koiralla syvässä lumessa ole kuitenkaan päätähuimaavaa, että jos laskiessa välillä vähän odottelee niin pysyy koiralla motivaatio ja näköetäisyys. Lisäksi kannattaa huomioida lumen rakenne. Jos koiran tassu ei uppoa siihen helposti, voi se venyttää etutassun ylimääräistä anturaa ja repäistä sen alta ihon auki. Erityistä huomiota kannattaa vielä kiinnittää teräviin suksen kantteihin. Varovaisuutta koiran lähellä ja kannattaa yrittää opettaa että laskettaessa laskijan lähelle ei kannata tulla. Ja sitten hisseistä. Vähän epäilen että suostuvatko suomalaiset hissipojat ottamaan koiraa kyytiin, ei ole kokemusta enkä Suomessa ole nähnyt. Testaa! Onneksi maailmalla vähän helpompaa, tämä malamuutti kyllä varmasti lähtee kabiinilla jos toisellakin katsastelemaan vuoria.

    Tykkää

    • jenni f

      Kiitos hyvästä vastauksesta;) Jäämme odottelemaan innolla juttuja blogissasi ja talvea! Kaveripiirissä ei ole tällä hetkellä ”laskevia koiria” joten saadaan kaikki varmaan oppia kantapään kautta. Kiva kuulla, että se on mahdollista saada toimimaan:)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s